RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 226
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 5 | kaavakartta_KORTTELI 397_HYV | |
Liite 6 | kaavaselostus | |
Liite 7 | Seurantalomake_hyv | |
Liite 8 | OAS_hyv | |
Liite 9 | lausunnotjamielipiteet | |
Liite 10 | VASTINE_EHDOTUS |
Asemakaavamuutos kiinteistöllä Safari-Männistö (583-403-1-308) / kaavan hyväksyminen
Kunnanhallitus 13.06.2024 § 226
199/10.02.03/2023
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä liitteenä olevat kaavanlaatijan vastineet saapuneisiin lausuntoihin asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta 24.4.-24.5.2024
2) esittää kunnanvaltuustolle liitteenä olevan asemakaavan hyväksymistä
3) tarkastaa pykälän kokouksessa
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin ja pykälä tarkastettiin kokouksessa.
Käsittely
Perustelut
Kaavaehdotus tilalle Safari-Männistö (583-403-1-308) on ollut nähtävillä 24.4.-24.5.2024 välisen ajan, jonka aikana kaavaan on annettu 6 lausuntoa ja 1 muistutus.
Liitteenä asemakaavakartta, kaavaselostus, asemakaavan seurantalomake, osallistumis- ja arviointisuunnitelma, ehdotusvaiheen lausunnot ja muistutus sekä lausuntojen ja muistutuksen vastineet.
Valmistelija Maankäyttöinsinööri Emmi Mäkelä 0407044508
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Tiedoksi Valtuuston esityslistalle 14.6.
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Kunnanhallitus 11.04.2024 § 142
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää asettaa liitteenä olevan asemakaavaehdotuksen MRL 65§:n ja MRA 27§:n mukaisesti julkisesti nähtäville. Asemakaavaehdotuksesta pyydetään kirjalliset lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa mainituilta asianosaisilta, viranomaisilta, osallisilta ja yhteisöiltä.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Käsittely
Perustelut
Asemakaavan muuttamisesta kiinteistöllä Safari-Männistö (583-403-1-308) on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaava on kuulutettu vireille 8.11.-10.12.2023. Vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saapui 1 muistutus.
Luonnos ja valmisteluaineisto on ollut nähtävillä 17.1.-17.2.2024. Valmisteluaineistosta annettiin kuusi lausuntoa ja 1 muistutus. Valmisteluvaiheen lausunnot ja mielipide sekä kaavanlaatijan vastineet ovat liitteenä. Lisäksi liitteenä ovat päivitetty asemakaavaehdotus, kaavaselostus ja asemakaavan seurantalomake sekä päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma.
Valmistelija Maanmittausinsinööri Emmi Mäkelä 040 7044 508
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Tiedoksi
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Kunnanhallitus 17.08.2023 § 280
Koillismaan Osuuskauppa hakee kaavamuutosta omistamalleen kiinteistölle Safari-Männistö, RN:o 1:308. Kiinteistö sijaitsee Pyhäntien varressa, Pyhän ydinkeskustassa.
Kaavamuutoksella halutaan muuttaa rakentamattoman tontin nykyinen asemakaavamerkintä RM-1 asemakaavamerkinnäksi KL eli liikerakennusten korttelialue. Alueella on voimassa Pyhätunturin osa-alueen A1 Kultakeron alueen asemakaava (kvalt 22.6.2006), kortteli 397.
Kaavamuutoksen hakemista puoltavat:
- voimassa olevan maanpoliittisen ohjelman 2022-2025 periaatteet (kvalt 12.5.2022) kunnan kilpailukyvyn ja vetovoimaisuuden lisäämisestä maapolitiikan keinoja käyttämällä
- kuntastrategian tavoitteet Pyhän alueen matkailuyritysten ja sitä tukevien palveluyritysten kehittämisen edellytysten turvaaminen ja uusien yksityisten työpaikkojen määrän kasvattaminen.
- Pyhän keskustassa aiemmin tehty vastaava kaavamuutos.
Hankkeesta laaditaan kaavoitussopimus.
Valmistelija Elinvoimajohtaja Sari Niemi, p.040 480 9187
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus hyväksyy kaavamuutoshakemuksen ja antaa elinvoimajohtajalle tehtäväksi käynnistää kaavamuutosprosessin. Kunnanhallitus hyväksyy kaavanlaatijaksi DI Kimmo Mustosen hakijan esityksen mukaisesti.
Käsittely Kunnanhallitus piti kokoustauon 19:24-19:32 ennen pykälän käsittelyä.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Tiedoksi Koillismaan Osuuskauppa
Elinvoimajohtaja
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |