Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.08.2024/Pykälä 273


Liite 33 Alkuperäinen vaakuna koodilla

 

Pelkosenniemen kunnan vaakunan värien tarkistaminen

 

Kunnanhallitus 08.08.2024 § 273  

154/02.07.01/2024  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää vahvistaa Pelkosenniemen kunnan vaakunan värit liitteen mukaisena.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Käsittely

 

Perustelut

Kunnanvaltuusto on 16.1.1960 tekemällään päätöksellä vahvistanut kunnanvaakunaksi taiteilija Ahti Hammarin ehdotuksen n:o 1, jonka vaakunaselitys kuuluu: "Hopeakentässä sininen naularisti ja sen alapuolella sinihopeakatkoinen kolmoisvuori". 24.3.1960 sisäasiainministeriö on vahvistanut kunnanvaltuuston tekemän päätöksen, jolla Pelkosenniemen kunnan vaakunaselitys ja sen mukainen kunnanvaakuna on hyväksytty.

 

Heraldiikassa (vaakunaoppi) käytetään kuutta eri väriä: Hopea, kulta, punainen, sininen, musta ja vihreä. Kunnan vaakunassa käytetyt värit ovat vaakunaselityksen mukaan hopea ja sininen. Suomen heraldinen seura kertoo, että heraldisten värien perussäännön mukaan määriteltyjä värin sävyjä tai väriarvoja ei ole. Värin on kuitenkin sijoituttava keskisävyyn, oltava puhdas ja tasainen koko alueella. Printtimediassa hopea on harmaa ja kulta keltainen. Hopeana voi toimia myös tarvittaessa esimerkiksi ruostumaton teräs sellaisenaan.

 

Pelkosenniemen kunnan vaakunan värien tarkempi määrittelemättömyys on kuitenkin johtanut siihen, että vaakunan värit ovat eri sävyä eri kohteissa.

 

Kunnantalon seinässä on suurikokoinen metallinen kunnanvaakuna (Liite), joka kaipaa kunnostusta. Kunnostusta tarvitsevia kohtia vaakunassa ovat yksi naularistin vääntynyt sakara sekä vaakunan maalipinta kokonaisuudessaan. Hopean ja sinisen maalin sävyt tulisi tarkistaa, jotta vaakuna saadaan kunnostettua. Sävyn valitsemisella kunnanvaakuna esiintyisi jatkossa samoissa väreissä luoden yhtenäisen kokonaisuuden.

 

Kuntalain § 5 mom. 2 mukaisesti vaakunan käyttöä valvoo kunnanhallitus tai hallintosäännössä määrätty kunnan muu viranomainen. Pelkosenniemen kunnan hallintosäännössä ei ole delegoitu vaakunan käytön valvontaa. Kunnan vaakunan ja logon käytöstä on laadittu graafinen ohjeisto, joka sisältyy kunnan viestintäohjeeseen (kh 2.3.2021 § 60). Viestintäohjeen mukaa kunnan viestinnässä rajatuissa tapauksissa esimerkiksi valtuuston kokousilmoituksissa ja vaalien kuulutuksissa, kunnan virallisissa ilmoituksissa, juhlallisissa kutsuissa ja onnittelukorteissa, henkilökohtaisissa, kauan säilytettävissä asiakirjoissa, kuten kunniakirjoissa sekä työ- ja koulutodistuksissa sekä lipuissa ja viireissä.

 

Esityslistan liitteenä on esitys kunnan vaakunan värimallista, joka vastaa mahdollisimman hyvin käytössä eniten olevaa väriä. Värimalliin on merkitty sininen ja hopea (harmaa) värikoodeilla.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Tiedoksi Elinvoimajohtaja

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.