Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.08.2024/Pykälä 279


Liite 37 Valtuustoaloite / Nenonen / Paikka pelikentälle Pyhälle

 

Valtuustoaloite Pelikentän paikka Pyhälle / Nenonen

 

Kunnanhallitus 08.08.2024 § 279  

148/12.04.02/2024  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi valtuustoaloitteen
2) lähettää aloitteen teknisiin palveluihin valmisteltavaksi

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Käsittely

 

Perustelut

Kati Nenonen on jättänyt aloitteen valtuuston kokouksessa 27.6.2024. Aloitteessa esitetään, että Pyhän asukkailla ei ole lapsille, nuorille ja aikuisillekaan ulkoliikuntapaikka pallopeleihin. Nyt kyläläiset yhdessä yhdistysten ja yritysten kanssa ovat hankkineet pelikentän, jota he ovat talkoovoimin kunnostaneet. Kentältä puuttuu Pyhältä paikka ja aloitteeni on, että kunta hoitaa pelikentälle paikan ja pohjan.

 

Kuntalain (410/2015) §:n 39 mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. Aloitteet sitovat kunnan työajallisia ja taloudellisia resursseja sekä vaativat priorisointia. Hyvä hallinto edellyttää aloitteiden käsittelyä kohtuullisessa ajassa.

 

Kunnanhallitus on tarkentanut (10.6.2019 § 140) aloitteiden käsittelyprosessin siten, että kunnanhallitus päättää aloitteen valmistelun aloittamisesta. Aloitteiden käsittelystä on lisäksi laadittu prosessikuvaus, jolla pyritään selkiyttämään aloitteiden käsittelyn työnjakoa, nopeuttamaan aloitteiden käsittelyä ja parantamaan tiedotusta aloitteen etenemisestä.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Tiedoksi Aloitteen tekijä

 Maankäyttöinsinööri

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.