Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.09.2024/Pykälä 333


 

Kunnan toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset

Kunnanhallitus 12.09.2024     

    

 

Päätösesitys Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset.

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset.

 

Käsittely 

 

Perustelut

 

Viranhaltijat

 

 

 

Kunnanjohtaja

§ 15

Elinvoimajohtajan virkavapaa

 

 

 

Elinvoimajohtaja

§ 4

Asiointipalveluliikenteen ja koulukuljetusten kilpailuttaminen vuosille 2023-2024 / option käyttö

 

 

 

Tekninen johtaja

§ 6

Uuden kunnantalon rakennushanke / Yleisäänentoistokeskuksen hankinta

 

 

 

Rehtori

§ 4

Vuosisidonnainen lisä ---------

 

Valmistelija

 

Esittelijä vs. kunnanjohtaja Lauri Lehtinen

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.