Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.09.2024/Pykälä 322


 

Aurausavustukset 2023-2024 / Teknisen virheen oikaisu

 

Kunnanhallitus 12.09.2024 § 322  

128/02.05.01.00/2024  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus oikaisee 13.06.2024 § 228 päätöksen ja myöntää aurausavustusta kaudella 2023-2024 7265,19 euroa yhteenvetotaulukon mukaisesti.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Käsittely Tekninen johtaja selosti asiaa keskeytetyn kokouksen aikana.

 

Perustelut

Kunnanhallitus on päätöksellään 13.06.2024 § 228 myöntänyt yksityisteiden aurausavustukset kaudelle 2023-2024 yhteenvetotaulukon mukaisesti. Myönnetty avustus on ollut 6865,19 euroa. Taulukko ei ole julkisuuslain 24§ 23 ja 25 kohdan perusteella julkinen.

 

Maksatusvaiheessa on huomattu yhden hakijan kohdalla yhteenvetotaulukossa tekninen virhe. Tarkoituksena on ollut myöntää hakijalle 800,00 euron avustus vastaten noin 50 % todetuista kustannuksista. Teknisen virheen vuoksi myönnetty avustus on jäänyt virheellisesti 400,00 euroon.

 

Oikaistu haettava aurausavustusten määrä kaudelle 2023-2024 on 9385,68 euroa, ja huomioiden 400,00 euron tekninen virhe oikaistu myönnettavä määrä 7265,19 euroa. Myönnettävä määrä pysyy talousarviossa 2024 yksityisteiden aurausavustuksiin varatun 8000,00 euron määrärahan sisällä.

 

Valmistelija Tekninen johtaja Tuomas Ruha

 

Esittelijä vs. kunnanjohtaja Lauri Lehtinen

 

Tiedoksi Hakijat

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen.

 

 

Kunnanhallitus 13.06.2024 § 228 

 

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus myöntää aurausavustukset yhteenvetotaulukon mukaisesti.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Käsittely

 

 

Perustelut

Talousarviossa 2024 on varattu 8000 euron määräraha yksityisteiden aurausavustuksia varten.

 

Aurausavustukset talvikaudelta ovat olleet haettavana 27.3.-31.5.2024 välisenä aikana. Hakemuksia jätettiin määräaikaan mennessä yhteensä 14 kpl. Haettava aurausavustusten määrä kaudelle 2023-2024 on 8511,68 euroa ja myönnettäväksi avustukseksi esitetään 6865,19 euroa. 

 

Aikaisempina vuosina on vanhuksien, vammaisten ja rintamaveteraanien osalta avustukset myönnetty 100 %:sti haetun/ todetun kustannuksen mukaisena ja muiden hakijoiden avustus on ollut keskimääräisesti noin 50-90 % hyväksyttävästä enimmäiskustannuksesta.

 

Jakoesityksessä avustusten osuudet vaihtelevat 50-100 %:n välillä haetusta avustuksesta. Jaossa on huomioitu suhteellisesti aurattavan tien pituus, hakijan kotitalouden taloudellinen asema sekä oman aurauksen kustannus suhteessa ulkopuoliselta ostettuun palveluun. Avustusten hakijat ja jakoesitys esitetään kokouksessa laaditun yhteenvetotaulukon mukaisesti. Esitys on linjassa aiempina vuosina myönnettyjen avustusten kanssa. Taulukko ei ole julkisuuslain 24§ 23 ja 25 kohdan perusteella julkinen.

 

Avustushakemuksiin on liitettävä kaikki vaaditut liitteet ja selvennykset. Tämä on välttämätöntä hakemusten keskinäisen yhdenvertaisuuden vuoksi. Lähtökohtaisesti viranomaiselle saapunutta asiakirjaa voi täydentää, mikäli tarve vaatii.

 

Pelkosenniemen kunta pyytää täydentämään kahta aurausavustushakemuksen jättäjää puuttuvien liitteiden osalta. Heidän osaltaan päätös avustuksen myöntämisestä on ehdollinen siihen saakka, kunnes kyseiset avustuksen hakijat täydentävät hakemustaan puuttuvien tietojen ja liitteiden osalta. Avustus maksetaan, kun puuttuvat tiedot ja liitteet on toimitettu Pelkosenniemen kunnalle. Tietojen täydennys ja puuttuvat liitteet on pyydettäessä toimitettava viipymättä kunnalle, viimeistään 1 kuukauden kuluessa päätöksen saapumisesta hakijalle. Hakemuksen lähettäjälle ilmoitetaan, miten hakemusta on täydennettävä.

 

Valmistelija Tekninen johtaja Tuomas Ruha, p. 0401829604

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Tiedoksi Hakijat

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen.