RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.09.2024/Pykälä 298
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän tilinpäätös 2023
Kunnanhallitus 03.09.2024 § 298
146/02.02.02/2024
Asia käsiteltiin 29.8.2024
Kunnanhallitus 29.08.2024 § 301
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä omalta osaltaan Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän tilinpäätöksen 2023
2) lähettää valtuustolle
a. Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän tilinpäätöksen 2023 hyväksyttäväksi
b. tilintarkastuskertomuksen tiedoksi
c. arviointikertomuksen tiedoksi
3) esittää valtuustolle kuntayhtymän tarkastuslautakunnan mukaisesti, että kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2023.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Käsittely Asia käsiteltiin 29.8.2024 kokouksessa.
Perustelut Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhytmänhallituksen jäsenten esteellisyys kunnanhallituksessa on selvitetty seuraavasti:
Henkilö on esteellinen hallintolain 28.1 § 5 kohdassa tarkoitetun yhteisöjäävin perusteella, mikäli hän tai hänenhallintolain 28.2 §:n 1 kohdassa tarkoitettu ns. perhepiiriin kuuluva läheisensä on hallituksen, hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä, säätiössä, valtion liikelaitoksessa tai laitoksessa, joka on asianosainen tai jolle on odotettavissa asian ratkaisusta erityistä hyötyä tai vahinkoa.
Hallintolain 28 §:n 1 momentin 5 kohtaa ei sovelleta kunnan luottamushenkilöön, viranhaltijaan tai työntekijään, vaikka tämä olisi mainitussa lainkohdassa tarkoitetussa asemassa kunnallisessa liikelaitoksessa tai kuntayhtymässä. Henkilö on kuitenkin esteellinen, jos kunnan edut ovat ristiriidassa liikelaitoksen tai kuntayhtymän etujen kanssa taikka asian tasapuolinen käsittely edellyttää, ettei henkilö osallistu asian käsittelyyn. Myöskään hallintolain 28 §:n 1 momentin 6?kohtaa ei sovelleta kunnassa.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä vs. Kunnanjohtaja Lauri Lehtinen
Tiedoksi Valtuuston esityslistalle
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Kunnanhallitus 08.08.2024 § 266
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä omalta osaltaan Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän tilinpäätöksen 2023
2) lähettää valtuustolle
a. Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän tilinpäätöksen 2023 hyväksyttäväksi
b. tilintarkastuskertomuksen tiedoksi
c. arviointikertomuksen tiedoksi
3) esittää valtuustolle kuntayhtymän tarkastuslautakunnan mukaisesti, että kuntayhtymän hallintoa ja taloutta hoitaneille tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2023.
Päätös Kunnanhallitus päätti jättää asian pöydälle.
Käsittely Kunnanjohtaja teki muutetun päätösesityksen, että asia jätetään pöydälle.
Perustelut Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistö kuntayhtymän tilinpäätöstä on käsitelty seuraavasti yhtymähallituksen 13.3.2024 ja kuntayhytmän tarkastuslautakunnan 25.6.2024 kokouksissa.
---
Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistö kuntayhtymän yhtymähallitus 13.3.2024 § 22:
VUODEN 2023 TILIEN TARKASTAMINEN
Kuntayhtymän tilikausi on kalenterivuosi. Tilikaudelta laadittava tilinpäätös
on saatettava jäsenkuntien valtuustojen käsiteltäväksi tilikautta seuraavan
vuoden helmikuun loppuun mennessä. Tilinpäätöksen allekirjoittavat
hallituksen jäsenet ja esittelijä.
Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden
liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja
toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot
kuntayhtymän toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. (Kuntalaki 64 § ja 113 §).
Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys kuntien valtuustojen
asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta.
Yhtymähallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden
tuloksen käsittelystä.
Kuntayhtymän perussopimuksen mukaan tilinpäätöksen allekirjoittavat
hallituksen jäsenet ja esittelijä. Hyväksyessään tilinpäätöksen kuntien
valtuustot päättävät samalla tilikauden tuloksen käsittelystä ja tarvittaessa
talouden tasapainottamista koskevista toimenpiteistä.
Kuntayhtymän toimintatuotot vuonna 2023 olivat yhteensä 402 894,70 €.
Toimintatuottoja oli 10 594,70 € euroa enemmän kuin talousarviossa ja
toteuma oli 102,7 %. Toimintatuotot muodostuivat vuokratuloista.
Jäsenkunnat eivät suorittaneet maksuosuuksia kuntayhtymälle tilikauden
aikana.
Kuntayhtymän vuoden 2023 toimintakulut olivat yhteensä 246 631,60 €.
Toimintakuluja oli 23 968,40 euroa vähemmän kuin talousarviossa. Toteuma oli 91,1 %.
Jäsenkuntien valtuustoihin nähden sitovat erät toteutuivat v. 2023
seuraavasti:
Talousarvio Tilinpäätös
- Jäsenkuntien maksuosuudet 0 0
- Pitkäaikaisten lainojen lyhennys 103 100 103 108
- Tilikauden investoinnit 0 0
Kuntayhtymän tilikauden tulos ennen poistoja ja arvonalentumisia
139 422,64 €. Tilikauden ylijäämä on 29 551,56 €.
Kuntayhtymän talous toteutui lähes suunnitelmien mukaisesti huolimatta
siitä, että talousarvioita tehtäessä ei vuokrasopimuksia Lapin
hyvinvointialueen kanssa ollut vielä lopullisesti tehty. Toimintakuluissa
sähkön hinnan ja lämmityskulujen merkittävää nousua ei pystytty
arvioimaan toteutuneelle tasolle. Toimistopalvelujen ja rakennusten
kunnossapitoon varattujen määrärahojen merkittävä alittuminen paikkasi
edellä mainittujen kustannusten ylityksiä.
Yhtymähallitus esittää tilikauden tuloksen käsittelystä seuraavaa:
Kuntayhtymän hallituksen on tehtävä toimintakertouksessa esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Jos kuntayhtymän taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan
taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Tilikauden
tuloksella tarkoitetaan tarkoitetaan tuloslaskelman tulosta ennen varaus- ja
rahastosiirtoja.
Kuntayhtymän hallitus päätti:
Todeta, että tilikaudella on syntynyt ylijäämää 29 551,56 € ja esittää,
että ylijäämä maksetaan jäsen kunnille peruspääomaosuuksien suhteessa.
Allekirjoittaa tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajalle ja
tarkastuslautakunnalle sekä edelleen kuntien valtuustoille käsiteltäväksi.
---
Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän tarkastuslautakunta 25.6.2024:
§ 13 TILINTARKASTAJAN TILINTARKASTUSKERTOMUS 2023
Tarkastuslautakunta on päättänyt
1. merkitä tilintarkastuskertomuksen tiedoksi ja lähettää sen edelleen valtuustoille
2. esittää valtuustoille, että vuoden 2023 tilinpäätös hyväksytään
3. esittää valtuustoille, että kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2023.
§ 14 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS 2023
Tarkastuslauta on päättänyt
Laatia ja allekirjoittaa arviointikertomuksen vuodelta 2023.
Ja lähettää aisan kuntien valtuustoille tiedoksi
----
Esityslistan liitteenä on Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja arviointikertomus vuodelta 2023.
Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Tiedoksi Talous- ja hallintopäällikkö
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |