RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.09.2024/Pykälä 313
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Nimeämispyyntö Pohjois- ja Itä-Lapin työllisyysaluejaostoon
Kunnanhallitus 03.09.2024 § 313
173/00.04.01/2024
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää nimetä Pelkosenniemen kunnan ehdokkaaksi kaksi henkilöä Pohjois- ja Itä-Lapin työllisyysalueen jaostoon ottaen huomioon tasa-arvolain säännökset.
Päätös Kunnanhallitus nimesi Pelkosenniemen kunnan ehdokkaiksi Heidi Karnaattun ja Jouko Viitamäen Pohjois- ja Itä-Lapin työllisyysalueen jaostoon.
Käsittely Markku Kankaanranta esitti Heidi Karnaattua ja Jouko Viitamäkeä.
Esitystä kannatettiin yksimielisesti.
Esittelijä vs. kunnanjohtaja Lauri Lehtinen
Tiedoksi Nimetyt henkilöt
Sodankylän kunta
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Kunnanhallitus 29.08.2024 § 313
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää nimetä Pelkosenniemen kunnan ehdokkaaksi kaksi henkilöä Pohjois- ja Itä-Lapin työllisyysalueen jaostoon ottaen huomioon tasa-arvolain säännökset.
Päätös
Käsittely Asiaa ei käsitelty 29.8.2024 kokouksessa.
Perustelut
Julkisten työvoimapalveluiden järjestäminen ja työvoimapalveluihin liittyvät lakisääteiset tehtävät muodostavat kunnille uuden valtionosuustehtävän. Tätä tehtävää varten sopijakunnat Inarin kunta, Kemijärven kaupunki, Pelkosenniemen kunta, Posion kunta, Sallan kunta, Savukosken kunta, Sodankylän kunta ja Utsjoen kunta ovat muodostaneet lokakuussa 2023 yhteisen Pohjois- ja Itä-Lapin työllisyysalueen. Sodankylän kunta toimii työllisyysalueen vastuukuntana, joka vastaa yhteistoiminnan hallinnosta, palveluiden järjestämistä, tuottamisesta ja organisoinnista. Muut sopijakunnat siirtävät järjestämisvastuunsa yhteiselle toimielimelle.
Kuntien yhteisenä toimielimenä toimii Sodankylän kunnanhallituksen alainen työllisyysaluejaosto. Toimielin vastaa laissa työvoimapalveluiden järjestämisestä määriteltävistä työvoimaviranomaisen tehtävistä. Päätäntävaltaa jaostossa käyttää sopijakuntien nimeämät 11 jäsentä. Yhteistoimintasopimuksen mukaan Sodankylän ja Inarin kunnat sekä Kemijärven kaupunki nimeävät kukin 2 jäsentä ja Utsjoki, Savukoski, Salla, Pelkosenniemi ja Posio kukin yhden (1) jäsenen ja kullekin jäsenelle henkilökohtaisen varajäsen.
Sodankylän kunta pyytää Pohjois- ja Itä-Lapin työllisyysalueen sopijakuntia nimeämään 1.1.2025 toimintansa aloittavaan työllisyysaluejaostoon jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen. Nimeämiset yhteystietoineen pyydetään ilmoittamaan viimeistään 30.9.2024 mennessä osoitteeseen kirjaamo@sodankyla.fi.
Toimielimen kokoonpanoa muodostettaessa tulee huomioitavaksi tasa-arvolain (609/1986) säännösten noudattaminen. Tavoitteena on, että kukin kunta ehdottaa sekä naista että miestä. Toimielimen toimikausi on valtuustokausi. Toimielimen puheenjohtajana toimii vastuukunnan edustaja, jonka valitsee Sodankylän kunnanvaltuusto. Varapuheenjohtajan nimeää vuorollaan kahden vuoden välein muut sopijakunnat kiertävässä aakkosjärjestyksessä.
Työllisyysaluejaoston tehtävät:
1) Hyväksyy vuosittain suunnitelman yhteisen työllisyysalueen työllisyyspalveluiden järjestämisestä.
2) Valmistelee ja hyväksyy yhteisen työllisyysalueen talousarvion ja tilinpäätöksen esitettäväksi vastuukunnan talousarvion laadinta- ja hyväksymisprosessien mukaisesti.
3) Päättää laissa työvoimapalveluiden järjestämisestä (380/2023) 13 § 2 momentissa tarkoitetusta viranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä sopijakunnissa Kuntalain 54 § mukaisesti.
4) Hyväksyy muut merkittävät yhteistoimintasopimukset ja kehittää yhteistyötä palveluiden järjestämisessä, tuottamisessa ja organisoinnissa muiden kuntien, viranomaisten, koulutuksenjärjestäjien sekä yhteisöjen kanssa.
5) Ohjaa ja kehittää toimintaa järjestämissuunnitelman tavoitteiden mukaisesti,
6) Valvoo, että toimintaa johdetaan tarkoituksenmukaisesti, tehokkaasti ja taloudellisesti,
7) Voi antaa toimivaltaansa kuuluvista asioista lausuntoja
8) Seuraa vuosittain sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan toteutumisen
9) Ratkaisee muut hallintosäännössä sille määrätyt asiat
Lisäksi jaosto seuraa ja arvioin toimintaa ja sen vaikuttavuutta yhteistyössä ohjausryhmän (kohta 6) kanssa erikseen sovittavalla tavalla.
Esityslistan oheismateriaalina on allekirjoitettu sopimus yhteisestä toimielimestä julkisten työvoimapalveluiden järjestämiseksi.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Tiedoksi Nimetyt henkilöt
Sodankylän kunta
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |