RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.09.2024/Pykälä 290
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje |
Ajankohtaiskatsaus
Kunnanhallitus 03.09.2024 § 290
Päätösesitys Kunnanhallitus keskustelee ajankohtaisista asioista ja merkitsee tiedoksi
Päätös Ajankohtaiskatsaus merkittiin tiedoksi
Käsittely Käsiteltiin 29.8.2024 ajankohtaisia asioita ja 3.9.2024 lisättiin ajankohtaisiin asioihin
Maanpuolustuskurssille kunnan terveyhdys
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Kunnanhallitus 29.08.2024 § 288
Päätösesitys Kunnanhallitus keskustelee ajankohtaisista asioista ja merkitsee tiedoksi ajankohtaiskatsauksen
Päätös Ajankohtaiskatsaus merkittiin tiedoksi.
Käsittely Käsiteltiin 29.8.2024 kokouksessa.
29.8.2024 kokous piti tauon klo 19:01-19:06 ennen pykälän käsittelyä. Heidi Karnaattu ja Markku Kankaanranta palasivat kokoukseen klo 19:06.
Kunnanhallituksen ajankohtaiskatsaus sisälsi seuraavia asioita:
Kunnanjohtajan irtisanoutuminen
Lapin Sairaanhoitopiirin jäsenkuntalaskutuksen oikaisu ja ylijäämän palautus vuodelta 2022
Ympäristöterveydenhuollon iltakoulu Sallassa 4.9.2024
Lapin hyvinvointialueen kuntakohtainen asukastilaisuus järjestämiseksi 2.9.
Kyliltä kuuluu -ilta 12.10.2024
Apteekin liiketila
Kirkonkylässä sijaitseva yksityinen kiinteistö
Yhtiökokous on valinnut edustajaksi Tero Luoma-ahon Koillis-Lapin Sähkö Oy, Itä-Lapin Energia Oy, Keski-Lapin voima Oy kokouksiin
Laphan kuntouttavan työtoiminnan kilpailutus on menossa.
Tulevaisuuslautakunnan kokous ollut Kemijärvellä. Varhaiskavatuksen laatukäsikirja pyydettiin toimittamaan hallitukselle.
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje |