Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.09.2024/Pykälä 291


Liite 11 Liite 2 K361 akm EHDOTUS 06062024
Liite 12 MAANKÄYTTÖSOPIMUS Gimmel

 

Kaavamuutos kiinteistöllä Gimmel 583-403-1-428 / maankäyttösopimus

 

Kunnanhallitus 03.09.2024 § 291  

172/10.02.03/2024  

 

 

 Asia käsiteltiin 29.8.2024

  

 

 

 

Kunnanhallitus 29.08.2024 § 289 

 

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan maankäyttösopimuksen.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Käsittely Asia käsiteltiin 29.8.2024 kokouksessa

 

 29.8.2024 kokous piti tauon 19:48-19:50.

 

Perustelut

Kaavaehdotus on ollut nähtävillä 26.6.-2.8.2024 välisen ajan. Asemakaavan muutosehdotuksessa uuden rakennusoikeuden määräksi on määritelty yhteensä 420m2. Kaavoituksen yhteydessä maanomistajan kanssa pyritään tekemään maankäyttösopimus, joka vahvistetaan hallinnossa ennen kaavan hyväksymistä. Kaavoitukseen liittyen maanomistajan kanssa on neuvoteltu maankäyttösopimus.

 

Maankäyttösopimusta ohjaa kunnan maapoliittinen ohjelma (kvalt 12.5.2022), jossa on määritelty alueittain maankäyttökorvauksien suuruudesta kaavoituksella lisääntyvää rakennusoikeusneliötä kohden. Maapoliittisen ohjelman mukaisesti kunta käyttää yksityisille laatimissa asemakaavoissa pääasiallisesti maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 91 pykälää. Eli jos asemakaava laaditaan pääasiallisesti yksityisen edun vuoksi loma- tai matkailuhanketta taikka muuta vastaavaa hanketta varten, voidaan kaavaan ottaa määräys, jolla kaavan toteuttamisvastuu kadun ja muun yleisen alueen osalta kokonaan tai osittain siirretään maanomistajalle tai -haltijalle.

 

MRL 91 b§ mukaisesti asemakaavoitettavan alueen maanomistajalla, jolle asemakaavasta aiheutuu merkittävää hyötyä, on velvollisuus osallistua kunnalle yhdyskuntarakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Niihin osallistumisesta on pyrittävä sopimaan maanomistajan kanssa. Sopimuksessa maanomistaja sitoutuu osallistumaan kunnalle maankäytön suunnittelusta ja yhdyskuntatekniikan rakentamisesta mm. kadut, tiet, puistot, ulkoilualueet, ulkoilureitit, moottorikelkkareitit yms. ja yleisten palveluiden kehittämisestä aiheutuneisiin tai vastaisuudessa aiheutuviin kustannuksiin. Edellä tarkoitetun velvollisuuden täyttämisessä on maanomistajia kohdeltava yhdenvertaisesti.

 

Esityslistan liitteenä on maankäyttösopimus ja asemakaavakartta.

 

Valmistelija Maankäyttöinsinööri Emmi Mäkelä 0407044508

 

Esittelijä vs. Kunnanjohtaja Lauri Lehtinen

 

Tiedoksi Maankäyttöinsinööri

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen.