Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.09.2024/Pykälä 377



 

Viranhaltijapäätökset ja niiden julkaiseminen -ohjeen päivitys

 

Kunnanhallitus 26.09.2024 § 377  

151/00.01.02/2024  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää hyväksyä Pelkosenniemen kunnan viranhaltijapäätökset ja niiden julkaiseminen -ohjeen.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti
1) hyväksyä Pelkosenniemen kunnan viranhaltijapäätökset ja niiden julkaiseminen -ohjeen
2) sallia ohjeeseen tehtävät tekniset korjaukset.

 

Käsittely Vt. hyvinvoinyijohtaja selosti asiaa.

 

 Vt. kunnanjohtaja lisäsi päätösesitykseen, että tekniset korjaukset sallitaan.

 

Perustelut

Pelkosenniemen kunnan viranhaltijapäätökset ja niiden julkaiseminen -ohje tarvitsee päivittää lainsäännössä tapahtuneiden muutosten ja 1.1.2024 voimaan astuneen hallintosäännön muutosten vuoksi. Voimassa olevan ohje on vahvistettu Khall 30.3.2021 § 107.

 

Lain säädännön ja hallintosäännön muutosten lisäksi päivityksessä on huomioitu varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen päätöksenteko.

 

Esityslistan liitteenä on päivitetty viranhaltijapäätökset ja niiden julkaiseminen- ohje luonnos.

 

Valmistelija vt. hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine, 0400 222 191

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Lauri Lehtinen

 

Tiedoksi Viranhaltijat

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.