Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.10.2024/Pykälä 390


 

Ajankohtaiskatsaus

 

Kunnanhallitus 10.10.2024 § 390  

    

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus keskustelee ajankohtaisista asioista ja merkitsee tiedoksi ajankohtaiskatsauksen

  

Päätös Ajankohtaiskatsaus merkittiin tiedoksi.

 

 

Käsittely Kokous keskeytettiin klo 17:03-18:52

 

 Elinvoimajohtaja poistui kokouksesta klo 18:27.

 Tekninen johtaja poistui kokousesta klo 18:52.

 

 Kunnanhallituksen ajankohtaiskatsaus sisälsi seuraavia asioita:

 

 Hallintosihteeri

 

 Jobly - kunnanjohtajan rekry

 

 Sotetyöryhmä ja kiinteistöjen yhtiöittäminen

 

 Elinvoimatiimin kuulumiset: Elinvoimatiimin kokous 10.10. / elinkeino-ohjelman päivitys on menossa, ohjelman tavoiteaikataulu on kevät 2025.

 

 Skibus aikataulut: Skibus aloittaa talviaikataulut 13.11. alkaen ja liikennöi näin huhtikuun loppuun (neljä yhteyttä päivässä Rovaniemi-Pyhä), toukokuussa kaksi vuoroa päivässä.

 

 Itä-Lapin seutuseminaari

 

 Hyvinvointijohtaja rekrytoinnin tilanne

 

 Sirpa Koskenlaine oli poissa klo 19:06-19:31 käsiteltäessä hyvinvointijohtajan rekytoinnin tilannetta. Vt. kunnanjohtaja teki pöytäkirjan merkinnän.

 

 Pykälän käsittelyn jälkeen kokous piti tauon klo 19:31-19:39.

 

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.