Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.10.2024/Pykälä 413


 

Uuden kunnantalon ja Pyhätunturin päiväkodin poistosuunnitelma

 

Kunnanhallitus 24.10.2024 § 413  

145/02.06.01/2024  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) uuden kunnantalon peruskorjauksen poistoajaksi 20 vuotta tasapoistona.
2) Pyhätunturin päiväkodin poistoajaksi 30 vuotta tasapoistona.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Käsittely

 

Perustelut Kunnanhallitus on 9.11.2023 § 412 päättänyt tehdä hankintapäätöksen uuden kunnantalon urakasta, edellyttäen, että valtuusto myöntää kohteelle määrärahan. Hankkeen on tarkoitus valmistua 1.11.2024

Kunnanhallitus on 15.2.2024 päättänyt käynnistää Pyhätunturin päiväkodin investointihankkeen. Hankkeen on tarkoitus valmistua vuoden 2025 alkupuolella.

 

Kunnanvaltuuston 3.5.2024 § 33 hyväksymän poistosuunnitelman periaatteiden mukaisesti poistoajan ja menetelmän päättää hankinnasta päättänyt viranomainen kunnanhallituksen päättämien hyödyke ja hyödykeryhmien poistosuunnitelmien mukaisesti. Poistoajoissa käytetään alarajoja, ellei pidemmän poistoajan käyttämiselle ole erityistä hyödykekohtaista perustetta.

 

Kunnanhallituksen 29.2.2024 § 86 hyväksymän hyödykekohtaisen poistosuunnitelman mukaisesti aineelliset hyödykkeet - rakennukset ja rakennelmat - hallinto- ja laitosrakennukset 20 - 50 vuotta.

 

Kunnantalon muutostyöt ovat perusteltua poistaa hallinto- ja laitosrakennusten hyödykeryhmän suunnitelman mukaisten poistojen alarajalla. Kunnantalon vastaanotto on suunnitelman mukaan 1.11.2024. Peruskorjauksen tekninen käyttöikä ylittää 25 vuotta.

Pyhätunturin päiväkoti on uudisrakennus, jonka käyttöiän tulisi olla huomattavasti pidempi kuin 20 vuotta. Varovaisuusperiaatetta käyttäen Pyhätunturin poistoaika voidaan määritellä olevan 30 vuotta. Vuonna 2023 vastaanotetun Pelkosenniemen koulu-päiväkodin osalta poistoaika on 40 vuotta.

 

Uuden kunnantalon investoinnin poistoa ei ole otettu huomioon vuoden 2024 talousarviossa.

 

Valmistelija Vt. kunnanjohtaja Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Lauri Lehtinen

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.