RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.10.2024/Pykälä 404
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Asialistan ja kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
Kunnanhallitus 24.10.2024 § 404
Päätösesitys Toimielin hyväksyy asialistan kokouksen työjärjestykseksi ja mahdolliset lisäasiat.
Päätös Hyväksyttiin asialista kokouksen työjärjestykseksi.
Käsittely Puheenjohtaja esitti, että pykälä, jossa hän on esteellinen, käsitellään klo 18 alkaen, jolloin hänen varajäsenensä on kutsuttu paikalle.
Perustelut
Pelkosenniemen kunnan hallintosäännön mukaan § 128 kokouksen esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset päätöksiksi mahdollisine liitteineen, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä.
Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.
Hallintosäännön § 139 mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta taikka jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.
Esittelijä
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |