RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 08.11.2024/Pykälä 84
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Kunnanvaltuusto 08.11.2024 § 84
Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Jouko Viitamäki ja Heidi Karnaattu
Käsittely Kunnanvaltuusto valitsee kaksi läsnä olevaa valtuutettua tarkastamaan tämän kokouksen pöytäkirjan. Tarkastus toimitetaan sähköisesti tai kunnanvirastolla 12.11.2024 klo 15 mennessä.
Perustelut Pöytäkirja laaditaan ja tarkistetaan Pelkosenniemen kunnan 1.1.2024 voimaan astuneen hallintosäännön 148 §:n mukaisesti. Hallintosäännön 109 § mukaan valtuusto valitsee jokaisessa kokouksessa kaksi valtuutettua tarkastamaan kokouksesta laaditun pöytäkirjan siltä osin kuin pöytäkirjaa ei tarkisteta kokouksessa.
Pöytäkirjantarkastajat toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina, jollei kokous muuta päätä.
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |