Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 04.12.2024/Asianro 465


Liite 15 Valtuutetun aloite_Viitamäki 8.11.2024

 

Valtuustoaloite omalääkäri-omahoitajamallista / Viitamäki

 

Kunnanhallitus 04.12.2024     

240/00.01.02/2024  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi valtuustoaloitteen
2) lähettää aloitteen hyvinvointipalveluihin valmisteltavaksi

 

Päätös  

 

Käsittely

 

Perustelut

Jouko Viitamäki on jättänyt aloitteen valtuuston kokouksessa 8.11.2024. Aloitteessa esitetään, että nykymuodossa järjestetty perusterveydenhuolto ei takaa hoidon jatkuvuutta ja että sen sijaan omalääkäri-omahoitajamalli parantaisi uusimman tutkimustiedon mukaan hoidon laatua sekä vähentäisi sairastavuutta ja kuolleisuutta. Malli parantaisi myös  asiakaskokemusta sekä asiakkaan sitoutumista omasta terveydestä huolehtimiseen.

Viitamäki esittää että Pelkosenniemen kunta esittää Laphalle kiinnostuksen päästä omalääkäri-omahoitaja-pilottikokeilualueeksi. Pilotin aikana tavoitteena olisi rakentaa alueelle julkisena palveluna tuotettava omalääkäri-omahoitajamalli.

 

Kuntalain (410/2015) §:n 39 mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. Aloitteet sitovat kunnan työajallisia ja taloudellisia resursseja sekä vaativat priorisointia. Hyvä hallinto edellyttää aloitteiden käsittelyä kohtuullisessa ajassa.

 

 Kunnanhallitus on tarkentanut (10.6.2019 § 140) aloitteiden käsittelyprosessin siten, että kunnanhallitus päättää aloitteen valmistelun aloittamisesta. Aloitteiden käsittelystä on lisäksi laadittu prosessikuvaus, jolla pyritään selkiyttämään aloitteiden käsittelyn työnjakoa, nopeuttamaan aloitteiden käsittelyä ja parantamaan tiedotusta aloitteen etenemisestä.

 

Valmistelija Hallintosihteeri Pia-Marja Kunnari 040 627 6648

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Tiedoksi Aloitteen tekijä

 Vt. hyvinvointojohtaja

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.