Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 04.12.2024/Asianro 468


 

Kunnan toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset

Kunnanhallitus 04.12.2024     

    

 

Päätösesitys Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset.

 

Päätös  

 

Käsittely 

 

Perustelut

 

Viranhaltijat

 

 

 

Kunnanjohtaja

§20

Korvaus elinvoimajohtajan sijaistamisesta

 

 

 

Tekninen johtaja

§8

Kunnanviraston tilojen vuokraaminen Sinipulssin väistötiloiksi

 

 

 

 

 

 

 

Toimielimien kokoukset

 

 

 

 

 

Valmistelija Hallintosihteeri Pia-Marja Kunnari 040 627 6648

 

Esittelijä  Vt. kunnanjohtaja Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.