RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 04.12.2024/Asianro 457
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Kylien hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelman laatiminen
Kunnanhallitus 04.12.2024
234/09.00/2024
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) perustaa kylien hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelmatyöryhmän
2) pyytää kaikkia Pelkosenniemen kyläyhdistyksiä nimeämään kaksi (2) edustajaansa kylien hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelmatyöryhmään, jossa he toimivat kylien äänen tuojina valmistelutyöhön ja linkkinä kylän sekä suunnittelutyöryhmän välillä
3) nimeää hyvinvointijohtajan koordinoimaan kylien hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelmien laadintaa
Päätös
Käsittely
Perustelut
Valtuutettu Jouko Viitamäki teki valtuustoaloitteen kunnanvaltuuston kokouksessa Pelkosenniemen kylien turvallisuuden kartoittamiseksi. Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi valtuustoaloitteen ja lähettää aloitteen valmisteltavaksi hyvinvointipalveluihin.
Eri viranomaisten (pelastuslaistos, poliisi, sote-toimi ja kunnat) yhteiseen turvallisuustyöhön kunnissa sisältyy kuntalaiseten pelastaminen, auttaminen, valistaminen ja neuvominen. Kunnille on laissa ja asetuksissa määrättyjen poikkeusolojen tehtävien lisäksi velvollisuus kuunnella asukkaita heidän turvallisuuden kokemuksestaan Kunnan on otettava kylä- ja turvallisuussuunnitelmat huomioon kuntasuunnittelussa.
Järjestöjen, mm. kyläyhdistysten- ja toimikuntien roolina on tarjota erilaisia toiminnan ja kansalaisvaikuttamisen kanavia, tapahtumia, tilaisuuksia ja muita aktiviteetteja, jotka lisäävät oman kunnan asukkaiden osallisuutta ja hyvinvointia.
Yhteinen turvallisuussuunnittelu antaa työkaluja kylien asukkaille ja kuntien päättäjille.
Yhteistyön onnistumiseksi tarvitaan aitoa ja avointa vuoropuhelua, tapaamisia, sopimuksia ja ennen kaikkea selkeää tietoa siitä, mikä taho kantaa vastuun kustakin toimenpiteestä. Kyläläisten aktiivisuutta tarvitaan, ei ainoastaan viranomaisohjeita. Pelkästään viranomaisohjaukseen perustuva yksipuolinen turvallisuustyö passivoi kyläläisiä, eikä työ kanna hedelmää. Parhaimmillaan viranomaisyhteistyö vähentää riskejä ja tuo kylien turvallisuustyön näkyväksi kaikille toimijoille.
Kylillä järjestetään paljon erilaisia tapahtumia ja yhteishenki sekä talkootyö ovat voimissaan. Näissä tapahtumissa viranomaisten läsnäolo on koettu hyväksi ja tietoa kunnan toimintatavoista saadaan asukkaiden käyttöön. Syntyy luonnollista vuoropuhelua ja tieto lisääntyy puolin ja toisin.
Kylällä toimivan kyläyhdistyksen tai toimikunnan on kuitenkin tehtävä yhteinen päätös siitä, miten viranomaisyhteistyötä juuri omalla kylällä aiotaan kehittää ja millä keinoilla pyritään vaikuttamaan kylää koskeviin asioihin. Pelkosenniemen jokaiselle kylälle laaditaan oma hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma.
Valmistelija Vt. hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine, puh. 0400 222 191
Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Lauri Lehtinen
Tiedoksi
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |