RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.05.2025/Pykälä 45
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Liite 36 | Arviointikertomus 2024 |
Arviointikertomus vuodelta 2024
Kunnanvaltuusto 30.05.2025 § 45
5/00.03.00/2025
Päätösesitys Kunnanvaltuusto merkitsee arviointikertomuksen vuodelta 2024 tiedoksi.
Päätös
Käsittely Päätösesitys hyväksyttiin
Tiedoksi Kunnanhallitus
Tilivelvolliset
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta
Tarkltk 22.05.2025 § 18
Päätösesitys Tarkastuslautakunta työstää vuoden 2024 arviointikertomuksen loppuun, hyväksyy ja allekirjoittaa sen. Arviointikertomus liitetään pöytäkirjaan ja saatetaan kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti.
Käsittely
Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Tiedoksi Valtuusto
Tarkltk 16.04.2025 § 13
Päätösesitys Tarkastuslautakunta päättää arviointikertomuksen asiasisällöt
Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti.
Käsittely
Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Tarkltk 11.02.2025 § 6
Päätösesitys Tarkastuslautakunta keskustelee tilintarkastuksen ja arviointikertomuksen aikatauluista.
Edellisessä kokouksessa 14.11.2024 § 36 päätettiin arvioinnin vastuulautakunnat jäsenien osalta seuraavasti:
Jouko Viitamäki, kunnanhallitus, tekninen toimi
Seppo Seppelin, rakennuslautakunta
Saija Villgren, hyvinvointitoimiala
Elli Rossi, elinvoimatoimiala
Miska Lakela, johdon tukipalvelut
Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti.
Käsittely
Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja ja sihteeri Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
| Edellinen asia | Seuraava asia |