RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 21.08.2025/Pykälä 64
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Muut asiat
Rakltk 21.08.2025 § 64
Muut asiat
Käsittely Lapin ELY-keskus järjestää alueidenkäyttö- ja rakentamislakien mukaiset neuvottelupäivät 8.-9.10.2025 Levillä. Tilaisuus on tarkoitettu kuntien kaavoitukseen sekä rakentamisen ohjaukseen ja valvontaan osallistuville virka- ja luottamushenkilöille sekä muille asiasta kiinnostuneille.
Keskusteltiin rakennuslautakunnan tarpeesta käydä syksyllä kiertämässä autolla yhdessä läpi Pyhän alueen kaava-alueita. Mukaan kutsutaan myös kunnanhallitus.
Jouko Viitamäki poistui tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.45.
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18.46.
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
| Edellinen asia | Seuraava asia |