Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.10.2025/Pykälä 348


 

Kunnan toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset

Kunnanhallitus 20.10.2025 § 348  

    

 

Päätösesitys Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Käsittely 

 

Perustelut

 

Viranhaltijat

 

 

 

Ei viranhaltijapäätöksiä

 

 

 

 

 

Toimielimien kokoukset

 

 

 

Rakennuslautakunta

 

2.10.2025 kokouksen pöytäkirja
Linkki julkaisuun

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtikero 040 725 2991

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Mikko Merikanto 

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.