RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 360
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Liite 13 | MAANKÄYTTÖSOPIMUS Arokero | |
| Liite 14 | AROKERO_Asemakaavakartta |
Asemakaavan muutos tilalla Arokero 583-403-2-46 / Maankäyttösopimus
Kunnanhallitus 03.11.2025 § 360
163/10.02.03/2025
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä liitteenä olevan maankäyttösopimuksen
2) lähettää sen valtuustolle tiedoksi
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Käsittely Maankäyttöinsinööri selosti asiaa keskeytetyn kokouksen aikana
Markku Kankaanranta saapui kokoukseen 18:11.
Perustelut
Kaavaehdotus on ollut nähtävillä 9.7.-15.8.2025 välisen ajan. Kaavoituksen yhteydessä maanomistajan kanssa pyritään tekemään
maankäyttösopimus, joka vahvistetaan hallinnossa ennen kaavan
hyväksymistä. Kaavoitukseen liittyen maanomistajan kanssa on neuvoteltu maankäyttösopimuksesta.
Maankäyttösopimusta ohjaa kunnan maapoliittinen ohjelma, jossa on määritelty alueittain maankäyttökorvauksien suuruudesta kaavoituksella lisääntyvää rakennusoikeusneliötä kohden.
MRL (nyk. alueidenkäyttölain) 91 b§ mukaisesti asemakaavoitettavan alueen maanomistajalla, jolle asemakaavasta aiheutuu merkittävää hyötyä, on velvollisuus osallistua kunnalle yhdyskuntarakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Niihin osallistumisesta on pyrittävä sopimaan maanomistajan kanssa. Sopimuksessa maanomistaja sitoutuu osallistumaan kunnalle maankäytön suunnittelusta ja yhdyskuntatekniikan rakentamisesta mm. kadut, tiet, ulkovalaistus, puistot, pysäköintialueet, ulkoilualueet, ulkoilureitit, moottorikelkkareitit yms. ja yleisten palveluiden kehittämisestä aiheutuneisiin tai vastaisuudessa aiheutuviin kustannuksiin. Edellä tarkoitetun velvollisuuden täyttämisessä on maanomistajia kohdeltava yhdenvertaisesti.
Hallintosäännön (Kvalt 21.2.2025 § 6) mukaan maankäyttösopimusten hyväksymisestä päättää 50 000€ rajaan saakka kunnanhallitus.
Esityslistan liitteenä on maankäyttösopimus ja asemakaavakartta.
Valmistelija Maankäyttöinsinööri Emmi Mäkelä 040 704 4508
Esittelijä vt. kunnanjohtaja Mikko Merikanto
Tiedoksi Tekniset palvelut
Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |