Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.11.2025/Pykälä 380


 

Pöytäkirjantarkastajien valinta

 

Kunnanhallitus 17.11.2025 § 380  

    

 

Päätösesitys Toimielin valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina, ja päättää pöytäkirjan tarkastuksen ajankohdan.

 

Päätös Timo Tossavainen ja Markku Kankaanranta valitiin pöytäkirjantarkastajiksi. 

 

Käsittely Marko Poikela esitti Timo Tossavaista. Eeva Airas esitti Markku Kankaanrantaa.

 

Perustelut

Pelkosenniemen kunnan voimassa olevan hallintosäännön 148 §:n mukaan pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan.
 

Esittelijä  

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.