Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.11.2025/Pykälä 385



 

Lausunto Lapin hyvinvointialueen palveluverkkoluonnoksesta

 

Kunnanhallitus 17.11.2025 § 385  

179/00.04.01/2025  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää antaa liitteen mukaisen lausunnon.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti antaa liitteen mukaisen lausunnon kokouksessa tehdyin muutoksin. 

 

Käsittely Timo Tossavainen esitti, että lausuntoon toisen sivun toista kappaletta täydennetään seuraavasti:  Sama koskee päivystyksiä: ilman Sodankylän ja Kemijärven Päivystyspisteitä, ja niiden aukioloa kello 21 saakka, Itä-Lapin väestö jäisi kohtuuttoman kauas hoidon kiireellisestä saavutettavuudesta.
Tarja Kallio kannatti esitystä

Laura Lakso esitti, että lausunnon ensimmäisen sivun viimeinen kappale muutetaan seuraavanlaiseksi: Pelkosenniemen näkökulmasta ensisijainen ratkaisu on se, että esillä olevat muutokset perutaan ja palvelut säilytetään molemmissa kunnissa. Mikäli taloudellisista syistä edellytetään muutoksia toimintatapoihin, toissijainen vaihtoehto on tasavertainen 50:50-malli, jossa vastaanotto-, hoitaja- ja arviointipalvelut ovat läsnä molemmissa kunnissa jokaisella viikolla viitenä päivänä viikossa, ja jossa henkilöstöä ja työvuoroja voidaan suunnitella yhteisesti ilman, että kummankaan kunnan peruspalveluja ajetaan alas. Näin voidaan varmistaa, että lähipalvelut säilyvät ja että kuntien asukkaat saavat hoitoa omassa kunnassaan – ei vain muutamana päivänä kuukaudessa tai ei lainkaan. Lisäksi kunnissa on jo nyt yhteistyössä kehitetty tehokkaita ja hoitajavetoisia lähipalveluita sekä toimivaa etäkonsultaatiota.

 Tarja Kallio kannatti esitystä

 

Perustelut

Lapin hyvinvointialue valmistelee palveluverkkomuutoksia vuodelle 2026. Lausunnon valmistelussa on kuultu vanhus- ja vammaisneuvostoa ja muita sidosryhmiä, joiden näkökulmat on otettu lausunnossa huomioon.
 

Valmistelija vt. kunnanjohtaja

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Mikko Merikanto

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.

 

 

Kunnanhallitus 03.11.2025 § 368 

 

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää antaa liitteen mukaisen lausunnon.

 

Päätös Asia palautettiin valmisteluun. 

 

Käsittely Timo Tossavainen esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Lausuntoon haetaan näkökulmia vaikuttamistoimielimiltä ja muilta sidosryhmiltä. Laura Lakso kannatti esitystä. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Laura Lakso esitti, että lausuntoon lisätään että Pelkosenniemen kunnanhallitus tukee Kemijärven kaupungin pyrkimyksiä säilyttää vuodeosasto Kemijärvellä.

 

Perustelut

Lapin hyvinvointialue valmistelee palveluverkkomuutoksia vuodelle 2026.

Hyvinvointialue varaa yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille sekä hyvinvointialueen toimielimille mahdollisuuden antaa 21.11.2025 mennessä lausunto palveluverkon muutosten valmistelua varten. Lopullisen ratkaisun aluevaltuusto tekee kokouksessaan 8.12.2025.

 

Liiteenä kunnanhallituksen lausunto ja luonnokset palveluverkkomuutoksista.

 

Valmistelija vt. kunnanjohtaja

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Mikko Merikanto

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.