RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 01.12.2025/Asianro 416
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
| Liite 30 | Kuntarahan palautusesitys |
Leader Pohjoisin Lappi ry aiempien kausien kuntarahapalautus
Kunnanhallitus 01.12.2025
200/13.00/2025
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, että Pelkosenniemen kuntarahaosuuden palauttamisessa menetellään Leaderin esittämällä tavalla.
Päätös
Käsittely
Perustelut
Leader Pohjoisin Lappi ry esittää jäsenkunnilleen päätettäväksi aikaisempien kausien kuntarahapalautusta siten, että kuntakohtaisten palautusten määrästä 20% jäisi Leaderille käytettäväksi NuorisoLeader- ja YhdistysLeader -toimintaan ja 80% palautettaisiin kullekin jäsenkunnalle.
Aiemmilla kausilla tarkoitetaan EU:n ohjelmakautta 2014-2020 ja siirtymäkautta 2021-2022. Pelkosenniemelle palautuva kuntarahaosuus olisi 5 717,95€ ja Nuoriso-Leaderille osoitettava osuus 1429,49€.
Ohessa Leader Pohjois Lappi ry:n esitys kokonaisuudessaan.
Valmistelija Elinvoimajohtaja Sari Niemi
Esittelijä Kunnanjohtaja Mikko Merikanto
Tiedoksi Leader Pohjoisin Lappi ry
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |