Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.02.2026/Pykälä 32


 

Varhaiskasvatuksen opettajien rekrytointi

 

Kunnanhallitus 02.02.2026 § 32  

6/01.01.01/2026  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää antaa luvan rekrytoida kaksi (2) varhaiskasvatuksen opettajaa toistaiseksi voimassa oleviin työsopimussuhteisiin 1.8.2026 alkaen.

 

Päätös Asia jätettiin pöydälle 

 

Käsittely Hyvinvointijohtaja selosti asiaa keskeytetyn kokouksen aikana

Annika Kostamo esitti, että asia jätetään pöydälle.
Tarja Kallio kannatti esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty esitys asian jättämiseksi pöydälle ja sitä on kannatettu, on syytä äänestää. Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoäänestys siten, että asian käsittelyn jatkaminen on JAA ja Kostamon esitys on EI.

 

 Suoritettiin nimenhuutoäänestys.

 

 Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksen:

 Annettu yhteensä kuusi (6) ääntä

 JAA yksi (1) ääni: Markku Kankaanranta

 EI viisi (5) ääntä: Marianne Juntunen, Kallio Tarja, Poikela Marko, Kostamo Annika, Tossavainen Timo.  

 

 Puheenjohtaja totesi, että asia jätetään pöydälle.

 

Perustelut

Varhaiskasvatuksen opettajien tehtäviin ei saatu vuonna 2025 rekrytoitua vakinaisia työntekijöitä vaan toimet täytettiin määräaikaisilla työntekijöillä.

 

Varhaiskasvatuksen opettajien vakinaisten tehtävien täyttämiseen haetaan uutta lupaa, koska tehtävät edelleen tarvitaan ja palkkarahat ovat vuoden 2026 budjetissa.

 

Varhaiskasvatuslaissa 540/2018 37 § sanotaan, että henkilöstöstä vähintään kadella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin pätevyys, joista vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Pelkosenniemen päiväkodeissa tämä lain kohta ei toteudu ilman varhaiskasvatuksen opettajien tehtävien täyttämistä.

 

Täyttämällä varhaiskasvatuksen opettajien toimet saamme täytettyä varhaiskasvatuslain mukaisen henkilöstörakenteen Pelkosenniemen kunnan päiväkoteihin.

 

Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuslaki 540/2018 26 § määrittelee varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, että työntekijällä tulee olla vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai jota on täydennetty mainituilla opinnoilla. Lain siirtymäaika päättyy 31.12.2029.

 

Voimassa olevan hallintosäännön §:n 41 mukaan toimialajohtajat valitsevat alaisensa henkilökunnan esimiesten esityksestä pois lukien yksiköiden esimiehet. Vakituiseen toimeen tai virkaan täyttöluvan antaa kunnanhallitus.

 

YT-menettelyn piiriin kuuluvissa työntekijöissä ei ole yhtään työntekijää, kuka täyttää varhaiskasvatuslain 540/2018 26 §:n mukaisen koulutusvaatimuksen.

 

Valmistelija vt. Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine, puh. 0400 222 191

 

Esittelijä vt. Kunnanjohtaja Mikko Merikanto

 

Tiedoksi Varhaiskasvatuspäällikkö

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.