RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.02.2026/Pykälä 65
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Liite 53 | Nuorisovaltuuston toimintasääntö |
Nuorisovaltuuston toimintasäännön hyväksyminen
Kunnanhallitus 16.02.2026 § 65
210/00.01.02/2025
Päätösesitys Kunnanhallitus päättä hyväksyä nuorisovaltuuston toimintasäännön liitteen mukaisena
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin
Käsittely
Perustelut
Voimassa olevan hallintosäännön § 12 mukaisesti Kunnanhallitus
hyväksyy nuorisovaltuustolle toimintasäännön, joissa todetaan muun muassa toimielimen lakisääteiset ja mahdolliset muut tehtävät, jäsenten lukumäärä ja valintatapa, toimikausi, erottaminen kesken toimikauden, kokous- ja toimintakäytännöt, puheenjohtajan valinta, sihteerin tehtävien hoitaminen, toimintasuunnitelman laatiminen ja toimintakertomuksen antaminen sekä yhteistyö hyvinvointialueen vastaavan vaikuttamistoimielimen kanssa.
Esityslistan liitteenä on nuorisovaltuuston ja kunnan henkilöstön valmistelema esitys nuorisovaltuuston toimintasäännöksi.
Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtikero 040 725 2991
Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Mikko Merikanto
Tiedoksi
Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen kunnanhallitukselle.
| Edellinen asia | Seuraava asia |