RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 16.03.2026/Asianro 104
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
| Liite 26 | Aloite tilapäisen valiokunnan asettamisesta | |
| Liite 27 | Aloite tilapäisen valiokunnan asettamisesta_allekirjoitettu |
Aloite tilapäisen valiokunnan asettamiseksi / Kunnanjohtaja
Kunnanhallitus 16.03.2026
34/00.00.01/2026
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) todeta, että liitteenä olevan aloitteen tilapäisen valiokunnan perustamisesta on lähettänyt vähintään neljäsosa valtuutetuista ja asia on tullut kuntalain 43 §:n nojalla vireille
2) esittää kunnanvaltuustolle, että se asettaa keskuudestaan kuntalain 35 §:ssä tarkoitetun tilapäisen valiokunnan
3) esittää kunnanvaltuustolle, että se valitsee tilapäiseen valiokuntaan neljä (4) jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen
4) esittää kunnanvaltuustolle, että se nimeää varsinaisista jäsenistä valiokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtaja.
5) esittää kunnanvaltuustolle, että valiokunnan työskentelyssä noudatetaan soveltuvin osin kunnan hallintosäännön määräyksiä ja että asiat käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ja että valiokunta voi ottaa itselleen sihteerin
6) pyytää kunnanvaltuuston puheenjohtajaa antamaan kutsun kuntalain 94.2 §:n mukaisesti kunnanvaltuuston ylimääräiseen kokoukseen asian käsittelemiseksi.
Päätös
Käsittely
Perustelut
Neljä Pelkosenniemen kunnanvaltuutettua (Markku Kallio, Laura Lakso, Tarja Kallio, Johanna Jaakkola) on jättänyt kunnan kirjaamoon 5.3.2026 esityksen, että kunnanvaltuusto perustaa kuntalain 35 §:n tarkoittaman tilapäisen valiokunnan virkaa tekevän kunnanjohtajan luottamuksen arvioimiseksi.
Aloitteessa on esitetty seuraavat perustelut luottamuksen arvioimiseksi:
- puutteet johtamisessa
- taloudenpidon- ja seurannan ongelmat
- riskienhallinan ja sisäisen valvonnan puutteet
- riittämätön puuttuminen henkilöstöongelmien ratkaisemiseen
- luottamusta heikentävät julkiset lausunnot tai toiminta
Lisäksi aloitteen allekirjoittajat toteavat, että tilapäinen valiokunta on tarpeen perustaa yli valtuustokausien jatkuneiden ongelmien ratkaisemiseksi.
Kuntalain 43 §:n mukaan valtuusto voi irtisanoa kunnanjohtajan tai siirtää hänet muihin tehtäviin, jos hän on menettänyt valtuuston luottamuksen.
Kuntalain 35 §:n mukaan tilapäisen valiokunnan asettamisesta päättää
valtuusto. Aloitteen valiokunnan asettamisesta voi tehdä kunnanhallitus
esityksellään tai vähintään neljäsosa valtuutetuista yhteisellä aloitteellaan. Tilapäinen valiokunta voidaan asettaa vain, jos sen asettamiselle
on valtuuston enemmistön tuki. Mikäli valtuusto päättää, ettei valiokuntaa aseteta, asia raukeaa.
Mikäli valtuusto päättää asettaa valiokunnan, kuntalain mukaan
tilapäisen valiokunnan tehtävänä on:
- valmistella asia (kuntalaki 35 § ja kuntalaki 93 §)
- kuulla asianosaisia (hallintolaki 34 §)
- hankkia kunnanhallituksen lausunto asiassa (kuntalaki 35 §)
- valmistella asia valtuuston päätettäväksi (kuntalaki 93 §)
Kuntaliiton suosituksen mukaan valiokunnan sopiva koko on 5-7 jäsentä. Valituille on syytä valita henkilökohtaiset varajäsenet ja valinnassa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Kuntalain 35.1 §:n mukaan valiokunnan jäseniksi voidaan valtuutettujen lisäksi valita varavaltuutettuja.
Tilapäinen valiokunta on julkisuuslain 4.1 §:n 4 kohdassa tarkoitettu kunnallinen viranomainen, ja sen laatimiin ja vastaanottamiin asiakirjoihin sovelletaan julkisuuslakia. Valiokunnan pöytäkirjat tulevat julkisiksi, kun pöytäkirja on allekirjoitettu ja tarkastettu, lukuun ottamatta salassa pidettäviä tietoja.
Kuntaliitto toteaa ohjeessaan, jotta esteellisyyskysymykset eivät tarpeettomasti nouse esille, kunnanjohtajan irtisanomiseen liittyvät asiat on syytä kunnanhallituksessa käsitellä hallintosäännön 141 §:n 5 momentin mukaisesti puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä.
Valmistelija
Esittelijä
Tiedoksi
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
| Edellinen asia | Seuraava asia | |