Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 16.03.2026/Asianro 106


 

Kunnan toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset

Kunnanhallitus 16.03.2026     

    

 

Päätösesitys Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset.

 

Päätös  

 

Käsittely 

 

Perustelut

 

Viranhaltijat

 

 

 

Hyvinvointijohtaja

§ 1

Hankevastaavan valinta Pelekosenniemeltä karanneet -siirtolaisuuden jäljet ja tarinat hankkeelle

 

 

 

Elinvoimajohtaja

§ 2

Työkokemuslisän myöntäminen / Kosonen

§ 3

Projektikoordinaattorin valinta / AV-alan tuotantopalveluja ja osaamista -hanke

§ 4

Työkokemuslisän myöntäminen / Launonen

 

 

 

Toimielimien kokoukset

 

 

 

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäälikkö Lauri Lehtikero 040 725 2991

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Mikko Merikanto 

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.