RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 141
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Liite 18 | Vuonna 2026 jätetyt ja käsittelyssä olevat aikaisemmin jätetyt aloitteet | |
| Liite 19 | Eriävä mielipide § 141 Kankaanranta | |
| Liite 20 | Liite aloitteet Kankaanranta |
Aloitteiden tilannekatsaus 2026
Kunnanhallitus 13.04.2026 § 141
47/00.01.05/2026
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää:
1) merkitä tiedoksi aloitteet ja toimenpiteet, joihin niiden johdosta on ryhdytty
2) lähettää aloitteiden tilannekatsauksen edelleen valtuustolle tiedoksi
3) esittää valtuustolle, että se toteaa seuraavat aloitteet loppuun käsitellyksi:
- Julkisen liikenteen parantaminen ja palveluiden lisääminen
- Kokkosnivan voimalan ja sen ympäristön kaavoittaminen
- Aloite avantouintipaikasta kirkonkylälle
- Kunnan taloudellisen tilanteen selvittäminen ja talouden tervehdyttämissuunnitelman laadinta viipymättä
- Työautot virastolle
- Valtuutettujen palkkioiden tarkastaminen kunnan tiukan taloustilanteen vuoksi
- Selvityspyyntö Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymän hallitukselle, miksi kuntayhtymän pöytäkirjoja ei julkisteta eikä asiakirjoista anneta tietoa
- Pelkosenniemen kunta kustantaisi ja tilaisi Onnelan asukkaille muutaman lehden.
- Pelkosenniemen kunta järjestäisi nuorille “rassauspajan” esimerkiksi “vanhan paloaseman tiloihin
- Pelkosenniemen historiasta kertovan kirjan tekeminen hankkeen tms. Muodossa
Päätös Kunnanhallitus päätti:
1) merkitä tiedoksi aloitteet ja toimenpiteet, joihin niiden johdosta on ryhdytty
2) lähettää aloitteiden tilannekatsauksen edelleen valtuustolle tiedoksi
3) esittää valtuustolle, että se toteaa seuraavat aloitteet loppuun käsitellyksi:
- Julkisen liikenteen parantaminen ja palveluiden lisääminen
- Kokkosnivan voimalan ja sen ympäristön kaavoittaminen
- Aloite avantouintipaikasta kirkonkylälle
- Kunnan taloudellisen tilanteen selvittäminen ja talouden tervehdyttämissuunnitelman laadinta viipymättä
- Työautot virastolle
- Valtuutettujen palkkioiden tarkastaminen kunnan tiukan taloustilanteen vuoksi
- Selvityspyyntö Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymän hallitukselle, miksi kuntayhtymän pöytäkirjoja ei julkisteta eikä asiakirjoista anneta tietoa
- Pelkosenniemen kunta kustantaisi ja tilaisi Onnelan asukkaille muutaman lehden.
- Pelkosenniemen kunta järjestäisi nuorille “rassauspajan” esimerkiksi “vanhan paloaseman tiloihin
- Pelkosenniemen historiasta kertovan kirjan tekeminen hankkeen tms. Muodossa
Käsittely Markku Kankaanranta esitti, että aloite Selvityspyyntö Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymän hallitukselle, miksi kuntayhtymän pöytäkirjoja ei julkisteta eikä asiakirjoista anneta tietoa palautetaan valmisteluun. Kunnanhallituksen selvitystä ei ole pidettävä asiallisena ja kuntayhtymän laiminlyönnit jatkuvat (luettelo puutteista erillisellä liitteellä). Omistajaohjaus ei ole toiminut.
Perusteluina hän esitti:
Kuntalaki ja kuntayhtymän hallintosääntö edellyttää, että pöytäkirjat:
• pidetään yleisesti nähtävänä
• julkaistaan (käytännössä verkossa)
Viranomaisen on:
• vastattava tietopyyntöihin ilman aiheetonta viivytystä
• annettava päätös (myös kielteinen, perusteltu).
Näin ei ole yhtymähallituksessa toimittu.
Lisäksi Kankaanranta pyysi, että pöytäkirjaan lisätään liite, jossa hän erittelee puutteet.
Esitys raukesi kannattamattomana.
Markku Kankaanranta jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.
Perustelut
Hallintosäännön § 120 mukaisesti kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Sähköisessä kokouksessa aloite lähetetään sähköisesti kokouksen puheenjohtajan ilmoittamalla tavalla.
Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.
Hallintosäännön § 150 mukaisesti kunnan asukkaalla, kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä sekä sillä, joka omistaa tai hallitsee kiinteää omaisuutta kunnassa, on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita palveluaan koskevassa asiassa.
Hallintosäännössä § 151 todetaan, että aloitteen käsittelee se kunnan viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa. Jos toimivaltainen viranomainen on toimielin, aloitteista ja aloitteiden perusteella suoritetuista toimenpiteistä on annettava toimielimelle tieto jäljempänä määrätyllä tavalla.
Kunnanhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei ole edellisen vuoden loppuun mennessä lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Aloitteiden tilannekatsaus sisältää valtuustoaloitteet, jotka ovat kesken tai ne on jätetty edellisen aloitteiden tilannekatsauksen jälkeen (kvalt 4.4.2025 § 16).
Vuonna 2020 jätetyistä aloitteista on kesken yksi (1) aloite.
Vuonna 2022 jätetyistä aloitteista yksi (1) esitetään loppuun käsitellyksi ja kesken on kolme (3) aloitetta
Vuonna 2023 jätetyistä aloitteista yksi (1) esitetään loppuun käsitellyksi ja kesken ei ole aloitteita
Vuonna 2024 jätetyistä aloitteista on yksi (1) kesken
Vuonna 2025 jätetyistä aloitteista esitetään loppuun käsitellyksi seitsemän (7) ja kesken on kuusi (6) aloitetta
Vuonna 2026 jätetyistä aloitteista yksi on käsitelty loppuun ja kesken on kolme (3)
Kuntalaisalotteita esitetään loppuun käsitellyksi yksi ja kaksi on (2) kesken.
Yhteensä kunnassa on kesken 17 valtuustoaloitetta, muuta aloitetta ja kuntalaisaloitetta.
Esityslistan liitteenä on tarkempi aloitekatsaus, josta selviää aloitteiden jättäjät ja aikaisemmat käsittelyt.
Valtuustoaloitteet 2020
1. KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOSALUEEN LAAJENTAMINEN
Tilanne: kesken
Valtuustoaloitteet 2021
Ei keskeneräisiä aloitteita
Valtuustoaloitteet 2022
2. MRL mukaiset toimenpide- ja rakennuskiellot laadittaville ja hyväksytyille kaavoille
Tilanne: kesken
3. Maankaatopaikkojen perustaminen Pyhälle ja kirkonkylälle.
Tilanne: kesken
4. Julkisen liikenteen parantaminen ja palveluiden lisääminen
Tilanne: loppuun käsitelty
5. Pienteollisuusalueiden kaavoitus Pyhälle ja kirkonkylällä
Tilanne: kesken
Valtuustoaloitteet 2023
6. Kokkosnivan voimalan ja sen ympäristön kaavoittaminen
Tilanne: loppuun käsitelty
Valtuustoaloitteet 2024
7. Aloite Paikka pelikentälle Pyhälle
Tilanne: kesken
Valtuustoaloitteet 2025
8. Aloite avantouintipaikasta kirkonkylälle
Tilanne: loppuun käsitelty
9. Aloite Pyhän ja kirkonkylän latujen yhdistämisestä
Tilanne: kesken
10. Kunnan taloudellisen tilanteen selvittäminen ja talouden tervehdyttämissuunnitelman laadinta viipymättä
Tilanne: loppuun käsitelty
11. Työautot virastolle
Tilanne: loppuun käsitelty
12. Reaaliaikaiset vedenkorkeus ja virtaama mittausasemat Kitiselle, Luirolle ja kirkonkylälle
Tilanne: kesken
13. Kevyenliikenteen väylien rakentaminen Saunavaaraan ja Kairalaan.
Tilanne: kesken
14. Sokanaavan lintutornin haltuunotto ja kunnostus
Tilanne: kesken
15. Kokkosnivan veneväylän merkintöjen / laitteiden tarkastus ja kunnossapito selvitys
Tilanne: kesken
16. Turvallisen tilan periaatteiden käyttöönotto Pelkosenniemen kunnassa
Tilanne: kesken
17. Valtuutettujen palkkioiden tarkastaminen kunnan tiukan taloustilanteen vuoksi
Tilanne: loppuun käsitelty
18. Selvityspyyntö Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymän hallitukselle, miksi kuntayhtymän pöytäkirjoja ei julkisteta eikä asiakirjoista anneta tietoa
Tilanne: loppuun käsitelty
19. Pelkosenniemen kunta kustantaisi ja tilaisi Onnelan asukkaille muutaman lehden.
Tilanne: loppuun käsitelty
20. Pelkosenniemen kunta järjestäisi nuorille “rassauspajan” esimerkiksi “vanhan paloaseman tiloihin”
Tilanne: loppuun käsitelty
Valtuustoaloitteet 2026
21. Vuotoksen alueen muuttaminen kansallispuistoksi
Tilanne: kesken
22. Aloite tilapäisen valiokunnan perustamiseksi / kunnanhallituksen puheenjohtajisto
Tilanne: kesken
23. Aloite tilapäisen valiokunnan asettamiseksi / Kunnanjohtaja
Tilanne: loppuun käsitelty
24. Aloite tilapäisen valiokunnan asettamiseksi / kunnanvaltuuston puheenjohtajisto
Tilanne: kesken
Kuntalaisaloitteet
1. Kuntalaisaloite: Kirkonkylän viihtyisyyden parantaminen
Tilanne: kesken
2. Kuntalaisaloite: Oikaisutie Soutajan eteläpuolelta Pyhän keskustaan – Kirkonkylä
Tilanne: kesken
3. Pelkosenniemen historiasta kertovan kirjan tekeminen hankkeen tms. Muodossa
Tilanne: Esitys loppuun käsitellyksi
Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtikero 040 725 2991
Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Mikko Merikanto
Tiedoksi Valtuuston esityslistalle
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
| Edellinen asia | Seuraava asia |