Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2026/Pykälä 135


 

Talousarvion 2027 suunnittelu

 

Kunnanhallitus 13.04.2026 § 135  

55/02.02.00/2026  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi talousarvion valmistelun tilanteen
2) edellyttää, että käyttötalous suunnitellaan siten, että tilikauden 2027 vuosikate on suurempi kuin suunnitelman mukaiset poistot

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Käsittely

 

Perustelut

Kuntalain (410/2015) mukaisesti "valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

 

Pelkosenniemen kunnan toiminnan ja talouden suunnittelukausi on kolme vuotta, joista talousarviovuosi on ensimmäinen. Vuoden 2027 talousarvion suunnittelua ohjaa edelliseen vuoteen verrattuna päivitetty kuntastrategia (8.12.2025 §113). Organisaatiotyöryhmän työskentely on kesken. Työryhmän valmistelulla voi olla vaikutusta organisaatiorakenteeseen, jolla talousarvio valmistellaan. Vuoden 2026 talousarvion (8.12.2025 §114) taloussuunnitelma vuosi 2027 on arvioitu olevan n. 40 000 euroa alijäämäinen. Taloussuunnitelman vuosi 2027 on arvioitu vuoden 2026 talousarvion perustellaa niin, että toimintatuotot kasvavat 1 % ja kaikki

muut toimintakulut paitsi henkilöstökulut kasvavat vuosittain 1 % verrattuna edelliseen vuoteen. Vuoden 2027 henkilöstökulut on arvioitu kasvavan 3 % edelliseen vuoteen verrattuna. Helmikuun 2026 verokehikko ennusteen mukaisesti kunnan tuloksen vuodelle 2027 voidaan arvioitua kääntyvän positiiviseksi, jos edellä mainitut kulujen maltilliset kasvut toteutuvat.

 

Talousarvion suunnittelun perusteet, kehys ja aikataulu tuodaan kunnanhallituksen käsittelyyn kesäkuussa. Talousarvion 2027 sisältöjä on tarkoitus käsitellä kesäkuussa valtuustoseminaarissa. Talousarvion valmistumisen aikataulua määrittää kunnan kokousaikataulu, joka tulee kunnanhallituksen päätettäväksi keväällä 2026. Lopullinen talousarvio on tarkoitus saattaa valtuuston käsiteltäväksi vuoden 2026 marraskuun aikana.

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtikero

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Mikko Merikanto

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.