Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 09.04.2026/Pykälä 13


 

Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtikero ajankohtaiskatsaus klo 14:30-15:00

 

Tarkltk 09.04.2026 § 13  

18/00.03.00/2026  

 

 

 

Päätösesitys Kuullaan ja merkitään tiedoksi kuultu ajankohtaiskatsaus

 

Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti.
- kunnan toimintakulut ovat nousseet parin vuoden aikana yli 20 %, vuoteen 2024 verrattuna kulut nousivat noin 0,5 mEur
- toimintatuotot ovat pysyneet pitkän aikavälin trendin mukaisena, mikä on positiivista huomioiden mm. sote-asioiden poistumisen kunnan järjestämisvastuulta
- palkat ja palkkiot kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna etenkin hyvinvointipalveluissa
- kunnan tilikauden alijäämäksi muodostui -327 tEur. Muutettu talousarvio oli -209 tEur. Vuosikate on positiivinen noin 411 tEur

 

Käsittely

 

Perustelut

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja