Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 156


 

Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän omistajaohjaus

 

Kunnanhallitus 27.04.2026 § 156  

71/00.04.01/2026  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää kiinnittää kuntayhtymän huomiota siihen, että pöytäkirjojen käsittelyssä yhtymähallitus ei kaikilta osin ole toiminut kuntalain ja hallintosäännön edellyttämällä tavalla. Menettely on syytä saattaa viivytyksettä asianmukaiseksi.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti kiinnittää kuntayhtymän huomiota siihen, että pöytäkirjojen käsittelyssä yhtymähallitus ei kaikilta osin ole toiminut kuntalain ja hallintosäännön edellyttämällä tavalla. Menettely on syytä saattaa viivytyksettä asianmukaiseksi.

 

Käsittely Markku Kankaanranta esitti, että kunnanhallitus pyytäisi selvityksen kuntayhtymän hallitukselta asiasta. Esitys raukesi kannattamattomana.

 

Perustelut

Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistö kuntayhtymä on kuntalain § 55 mukainen kuntayhtymä. Kuntalakia sovelletaan kuntayhtymiin kuntalain 64 § mukaisesti. Kuntayhtymän hallinnon toimintaa ohjaa siis kuntalaki sekä kuntayhtymän hallintosääntö, joka hyväksytty kuntien valtuustoissa vuoden 2022 loppupuolella. Kuntayhtymän ylin päätäntäelin on Savukosken ja Pelkosenniemen kuntien valtuustot.

Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän päätösten julkisuudessa on havaittu puutteita. Kuntayhtymä on aikaisemmin julkaissut yhtymähallituksen päätökset sisältävät pöytäkirjat Pelkosenniemen kunnan verkkosivulla.

 

Kuntalaki:
29 § Kunnan toiminnasta on tiedotettava asukkaille, palvelujen käyttäjille, järjestöille ja muille yhteisöille. Kunnan tulee antaa riittävästi tietoja kunnan järjestämistä palveluista, taloudesta, kunnassa valmistelussa olevista asioista, niitä koskevista suunnitelmista, asioiden käsittelystä, tehdyistä päätöksistä ja päätösten vaikutuksista. Kunnan on tiedotettava, millä tavoin päätösten valmisteluun voi osallistua ja vaikuttaa.

Kunnan on huolehdittava, että toimielinten käsittelyyn tulevien asioiden valmistelusta annetaan esityslistan valmistuttua yleisen tiedonsaannin kannalta tarpeellisia tietoja yleisessä tietoverkossa.

58 § Kuntayhtymän toimielimet Kuntayhtymän päätösvaltaa käyttää yhtymävaltuusto tai yhtymäkokous. Jäljempänä 61 §:ssä tarkoitetussa yhden toimielimen kuntayhtymässä päätösvalta jakautuu jäsenkunnille ja kuntayhtymän toimielimelle perussopimuksessa sovituin tavoin.
107 § Toimielimen päätöksistä pidetään pöytäkirjaa.
140 § Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta salassa pidettävän asian käsittelystä. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus- tai valitusajan päättyessä.

 

§ 140 koskee yhden toimielimen kuntayhtymässä yhtymähallitusta. Oikaisuvaatimus ja tiedoksisaanti aika alkaa kulua päätöksen tiedoksisaannista.

 

Kuntayhtymän hallintosääntö:
§ 4 Yhtymähallitus huolehtii, että kuntayhtymän alueen asukkaat ja palvelujen käyttäjät saavat riittävästi tietoja valmisteltavina olevista yleisesti merkittävistä asioista ja voivat osallistua ja vaikuttaa näiden asioiden valmisteluun. Viestinnässä käytetään selkeää ja ymmärrettävää kieltä.
§ 22 Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat (asialista). Toimielin päättää kokouskutsun lähettämisestä ja tiedottamisesta yleisessä tietoverkossa.
§ 33 Hallituksen pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävänä hallituksen päättämänä aikana ja paikassa.
§ 34 Yhtymähallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.  


Kuntayhtymän työnjaossa Pelkosenniemen kunta on suorittanut kiinteistöhuoltoa ja Savukosken kunta taloushallintoa.

Kunnankonsernijohto on määritelty hallintosäännön § 19. Kunnan konserniohjeen mukaisesti: Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden mukaisesti. Ohjetta noudatetaan soveltuvin osin myös osakkuusyhteisöjen ja kuntayhtymien omistajaohjauksessa. Konserniohjeella pyritään yhteisöjen ohjauksen yhtenäistämiseen, toiminnan läpinäkyvyyden lisäämiseen, kunnan yhteisöstä saaman tiedon

laadun parantamiseen ja tiedonkulun tehostamiseen.
 

Pelkosenniemen kunnassa on käsitelty aloite (kh 3.11.2025 § 374), jossa vaadittiin selvityspyynnön tekemistä kiinteistökuntayhtymälle. Marraskuisen kokouksen aikaan pöytäkirjoja oli julkaistu yleisessä tietoverkossa, joten kunnanhallitus päätti lähettää kuntayhtymän hallitukselle tiedoksi annon, että sen tulisi kiinnittää enemmän huomiota hallinnon avoimuuteen. Kuntayhtymän tilinpäätökseen 2025 on sisäisen valvonnan osiossa merkitty edellä mainittu tiedoksianto.

 

Yhtymähallituksen viimeisin julkaistu pöytäkirja on 22.12.2025.

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtikero 040 725 2991

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Mikko Merikanto

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.