Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 160


Liite 14 Nimeämispyyntö kuntiin

 

Kunnan ehdokkaan nimeäminen Leader Pohjoisin Lappi ry:n hallitukseen

 

Kunnanhallitus 27.04.2026 § 160  

84/00.00.01/2025  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) nimetä ehdokkaansa varsinaiseksi ja varajäseneksi Leader Pohjoisin Lappi ry:n hallitukseen kaudelle 2026 – 2027
2) nimetä 27.5.2026 pidettävään vuosikokoukseen edustajan.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti 
1) nimetä ehdokkaaksi varsinaiseksi jäseneksi Markku Kallion ja varajäseneksi Laura Lakson Leader Pohjoisin Lappi ry:n hallitukseen kaudelle 2026 – 2027
2) nimetä 27.5.2026 pidettävään vuosikokoukseen edustajaksi Marko Poikelan.

 

Käsittely Annika Kostamo jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta esteellisenä pykälän käsittelyn ajaksi 21:08.

Tarja Kallio esitti, hallitukseen ehdokkaaksi varsinaiseksi jäseneksi Markku Kalliota ja hänelle varajäseneksi Laura Lakso Leader Pohjoisin Lappi ry:n hallitukseen kaudelle 2026 – 2027.
Tarja Kallio esitti 27.5.2026 pidettävään vuosikokoukseen edustajaksi Marko Poikelan.

 

Perustelut

Pelkosenniemen kunnan kirjaamoon on saapunut 7.4.2026 pyyntö nimetä kunnan ehdokkaat Leader Pohjoisin Lappi ry:n hallitukseen kaudelle 2026 – 2027. Ehdokkaat pyydetään ilmoittamaan viimeistään viikkoa ennen vuosikokousta, joka järjestetään 27.5.2026.

 

Yhdistyksen hallituksessa on 12 varsinaista jäsentä (12 varajäsentä), joista neljä on kuntaedustajia. Pelkosenniemen kunnalle kuuluu 2026-2027 kuntaedustaja paikka Sodankylän, Savukosken ja Inarin lisäksi. Esitetyiltä henkilöiltä toivotaan vahvaa kosketuspintaa ja kiinnostusta Leader-työhön tai aluekehittämiseen.

 

Nimeämispyyntö on kokonaisuudessaan esityslistan liitteenä.

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtikero 040 725 2991

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Mikko Merikanto

 

Tiedoksi Leader Pohjoisin Lappi Ry

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.