Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 151


Liite 6 Yhteenveto khall 27042026

 

Toiminta-avustuksen yleishyödyllisille yhteisöille vuonna 2026

 

Kunnanhallitus 27.04.2026 § 151  

69/00.04.02/2026  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää myöntää toiminta-avustukset liitteessä esitetyn mukaisesti.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Käsittely Timo Tossavainen, Annika Kostamo ja Lauri Lehtikero jääväsivät itsensä ja poistuivat kokoustilasta pykälän käsittelyn ajaksi klo 20.30-20.39

Koska kokouksen puheenjohtajana toiminut varapuheenjohtaja oli esteellinen, kokous valitsi hallintosäännön § 98 mukaisesti väliaikaisesti puheenjohtajan pykälän käsittelyn ajaksi. Hallituksen vanhin jäsen Kankaanranta johti puhetta kunnes päätettiin väliaikaisesta puheenjohtajasta.

 

 Marko Poikela esitti puheenjohtajaksi Markku Kankaanrantaa. Airas kannatti. Väliaikaiseksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Markku Kankaanranta.

Pöytäkirjanpitäjän ollessa estynyt kunnanjohtaja Merikanto piti pöytäkirjaa pykälän käsittelyn ajan.

 

Perustelut

Pelkosenniemen kunta voi myöntää toiminta-avustuksia yleishyödyllisille yhteisöille (yhdistykselle, seuralle, säätiölle tai järjestölle), jonka kotipaikka on Pelkosenniemellä tai, jonka säännöllinen toiminta muutoin sijoittuu Pelkosenniemeen. Pelkosenniemen kunnan myöntämän avustuksen tarkoituksena on tukea kunnassa järjestettävää monipuolista toimintaa ja edistää pelkosenniemeläisten harrastusmahdollisuuksia, hyvinvointia ja

kulttuurityötä. Avustus voidaan myöntää yleis- tai kohde-avustuksena. Yleisenä tavoitteena on kuntalaisten omatoimisuuteen perustuvan yhdistys- ja harrastustoiminnan tukeminen, kehittäminen ja monipuolistaminen.

 

Myönnettävät avustukset ovat seuraavat:

 

1) Yleisavustus, joka on pääsääntöisesti rekisteröityneiden pelkosenniemeläisten järjestöjen koko vuoden säännölliseen toimintaan tarkoitettu avustus. Yleisavustusta ei myönnetä järjestöjen investointeihin tai liiketoimintaan, yrityksille tai keskusjärjestöille tai edelleen jaettavaksi. 2) Kohdeavustus, joka myönnetään pääsääntöisesti Pelkosenniemellä toimiville yhteisöille, jotka eivät ole saaneet yleisavustusta ja se myönnetään tapahtuman, hankkeen, hankinnan tai vastaavan kertaluonteisen toiminnan toteuttamiseen. Kohdeavustus maksetaan pääsääntöisesti toteutuneiden kustannusten mukaan tositteita vastaan.

3) Laina. Kunnalla on mahdollisuus kuntalain 15 luvun, valtiotukisäädösten sekä hallintosäännön puitteissa myöntää lainaa yhdistyksille. Laina käsitellään aina tapauskohtaisesti ja lainaan lisätään markkinaehtoinen korko sekä sopimuksessa on viivästyskorko.

 

Toiminta-avustuksen päivitetyn ohjeen (khall 13.3.2025 § 72) ja voimassaolevan hallintosäännön mukaisesti toiminta-avustuksista päättää kunnanhallitus.

 

Vuoden 2026 toiminta-avustuksiin on varattu rahaa elinvoimapalveluiden talousarviossa 12 500€. Toiminta-avustus on ollut haettavissa 31.3.2025 asti. Yleisavustushakemuksia on kahdeksan, yhteensä 15 350€ ja kohdeavustuksia kuusi, yhteensä 14 000€. Haettu yhteissumma on 28 350€. Esityslistan liitteenä on yhteenveto saapuneista hakemuksista ja tiivistetty käyttötarkoitus.

 

Hakemusten käsittelyssä on huomioitu varattu määräraha, hakijayhteisön toiminnan laajuus ja taloudellinen tilanne sekä avustuksen käyttötarkoitus suhteessa kunnan avutusten tarkoitukseen. Koska haettava kokonaissumma ylittää huomattavasti varatun määrärahan, kohdeavustuksia esitetään jaettavaksi edellä esitetyin perustein vain osan kohteista ja loppu määräraha esitetään myönnettäväksi kaikille yleisavustusta hakeneille, jokaiselle 60% haetusta summasta. Lisäksi soveltuvin osin hakijoita neuvotaan olemaan yhteydessä Pohjoisimman Lapin Leaderiin, joka myös myöntää harkinnanvaraisia tukia.

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Sari Niemi, toimistosihteeri Minna Kankaanpää

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Mikko Merikanto

 

Tiedoksi Elinvoimajohtaja

 Elinvoimapalveluiden toimistosihteeri

 Hakijat

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen.