Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.05.2026/Pykälä 177


 

Valtuuston 8.4.2026 päätösten täytäntöönpano

 

Kunnanhallitus 11.05.2026 § 177  

46/00.01.02/2026  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää todeta, että valtuuston 8.4.2026 kokouksen päätökset § 13-21 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja päättää panna ne täytäntöön lukuun ottamatta pykäliä, joiden kohdalla mahdollinen valitus kävisi täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin

 

Käsittely

 

Perustelut

Kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta kuntalain (2015/410) 39 §:n mukaisesti.

 

Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta (KL § 96). Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman (KL 143 §). Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

 

Valtuuston 8.4.2026 pidetyn kokouksen pöytäkirja on allekirjoitettu ja tarkastettu sekä julkistettu nähtäville 13.4.2026. Pöytäkirjan nähtävilläpito on ollut 14.4.2026.

Käsitellyt asiat:

§ 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

§ 14 Pöytäkirjantarkastajien valinta

§ 15 Asialistan ja kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

§ 16 Kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus

§ 17 Kaavamuutos kiinteistöllä Harjula 583-403-2-33 / kaavan hyväksyminen / Itseoikaisu

§ 18 Aloite tilapäisen valiokunnan perustamiseksi / kunnanhallituksen puheenjohtajisto

§ 19 Aloite tilapäisen valiokunnan asettamiseksi / Kunnanjohtaja

§ 20 Kokouksessa jätettävät valtuustoaloitteet

§ 21 Muut asiat

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtikero 040 725 2991

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Mikko Merikanto

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta.