Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tilapäinen valiokunta
Pöytäkirja 22.04.2026/Pykälä 15


 

Kuulemiskirjeiden vastaanottaminen

 

Tilapäinen valiokunta 22.04.2026 § 15  

60/00.01.03/2026  

 

 

 

Päätösesitys Kuulemisilmoitusten vastaanottamisesta päätetään seuraavasti
1. Keskustellaan saapuneista vastauksista
2. Merkitään tiedoksi saapuneet vastaukset

 

Päätös Tilapäinen valiokunta päätti
1. keskustella saapuneista vastauksista
2. merkitä tiedoksi saapuneet vastaukset
3. että kaikki kuulemisaineistot ja vastineet julkaistaan samanaikaisesti kuulemismenettelyn päätyttyä.

 

Käsittely Kuulemisilmoituksen mukaisia kuulemisia saapui kirjallisesti kahdeksan (8) kappaletta. Kunnanhallituksen jäsenilta Poikela Marko, Kallio Tarja, Airas Eeva, Tossavainen Timo. Keskustan ryhmän puheenjohtaja Lakso Laura. Kunnanjohtaja Mikko Merikanto. Valtuuston puheenjohtajat Kallio Markku ja Karnaattu Heidi.

Puheenjohtaja esitti lisäksi, että tilapäinen valiokunta päättää, että kaikki kuulemisaineistot ja vastineet julkaistaan samanaikaisesti kuulemismenettelyn päätyttyä.

 

Perustelut

Kuulemisilmoitusten palautusaika päättyy 21.4.2026 klo 16.00. Valiokunnan jäsenille toimitetaan saadut kuulemisilmoitukset, kun palautusaika on päättynyt.