Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 196


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kunnanhallitus 08.06.2026 § 196  

    

 

 

Päätösesitys Todetaan läsnäolijat, mahdolliset esteellisyydet sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

 

Päätös Läsnä viisi (5) varsinaista jäsentä ja (1) varajäsen. Todettiin esteellisyydet. Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 

 

Käsittely Varapuheenjohtaja Timo Tossavainen toimi kokouksessa puheenjohtajana.

 

 Todettiin seuraavat esteellisyydet:

Tarja Kallio Kunnanhallituksen lausunto tilapäiselle valiokunnalle (yleislausekejäävi hallintolaki 28.1 § kohta 7) ja Kunnan ehdokkaiden nimeäminen (2025-2027) - Kiinteistö Oy Pelkosenniemen Liikekeskus / Oikaisuvaatimuksen käsittely (osallisuusjäävi, hallintolaki 28.1 § 1)

Markku Kallio Kiinteistö Oy Pelkosenniemen Liikekeskus / Oikaisuvaatimuksen käsittely (osallisuusjäävi, hallintolaki 28.1 § 1)

Timo Tossavainen Kunnanhallituksen lausunto tilapäiselle valiokunnalle (osallisuusjäävi, hallintolaki 28.1 § 1)

Markku Kankaanranta Kunnanhallituksen lausunto tilapäiselle valiokunnalle (yleislausekejäävi hallintolaki 28.1 § kohta 7)
Lauri Lehtikero Kunnanhallituksen lausunto tilapäiselle valiokunnalle (yleislausekejäävi hallintolaki 28.1 § kohta 7)
Mikko Merikanto Kunnanhallituksen lausunto tilapäiselle valiokunnalle (yleislausekejäävi hallintolaki 28.1 § kohta 7)

Annika Kostamo Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lausuntopyyntöön vastaaminen / Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.2.2026 alkaen (osallisuusjäävi, hallintolaki 28.1 § 1)

 

Kokouksen avauksen jälkeen kunnanhallitus kuuli Tuulikolmio Oy:n Sami Humalan esittelyn kaavoitusaloitteeseen liittyvästä datakeskushankeesta 15:35-15:58
 

Perustelut

Pelkosenniemen kunnan voimassa olevan hallintosäännön § 124 mukaan toimielin voi käsitellä asian varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla. Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä asiahallinta- tai äänestysjärjestelmää. Toimielin voi pitää kokouksensa sähköisessä toimintaympäristössä, jolloin kokoukseen osallistutaan videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa käyttäen. Toimielimen kokous voi olla joko varsinainen kokous, sähköinen kokous tai hybridikokous.


Hallintosäännön § 128 mukaan esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa

pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta.

Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai

-velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

Hallintosäännön § 129 mukaisesti kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti.

Toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saa­pu­vil­la (Kuntalaki 103 §).

 

Esittelijä  

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.