RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 215
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Pyhätunturin vanhan jätevedenpuhdistamon luvan rauettaminen (LVV-U/18689/2026) / Pelkosenniemen kunnan lausunto
Kunnanhallitus 08.06.2026 § 215
94/10.03.02.01/2026
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää antaa perustelutekstin mukaisen lausunnon.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Käsittely Tekninen johtaja selosti asiaa keskeytetyn kokouksen aikana.
Perustelut
Lupa- ja valvontavirasto on pyytänyt lausuntoa Pyhätunturin vanhan jätevedenpuhdistamon luvan rauettamisesta Pelkosenniemen kunnalta, Kemijärven kaupungilta ja Kemijärven kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta. Lausuntoa on pyydetty 17.6.2026 mennessä sähköisen asiointipalvelun kautta.
Pelkosenniemen kunnan lausunto:
Pyhä-Luosto Vesi Oy on hakenut Pyhätunturin vanhan jätevedenpuhdistamon toimintaa koskevan ympäristöluvan nro 7/2003 (1395Y0241-121) rauettamista. Jätevedenpuhdistamon toiminta on päättynyt vuonna 2006 ja hakija on ilmoittanut toteuttaneensa alueen jälkihoidon. Nykyisin puhdistamoalue toimii Pyhä-Luosto Vesi Oy:n varikkona.
Vanha puhdistamokiinteistö sijaitsee Kemijärven kaupungin Tunturikylässä Vitsa-aavalla Pelkosenniemen kunnan omistamalla tilalla Pyhän jätevedenpuhdistamo Rno 4:4. Tilan hallintaoikeus on Pyhä-Luosto Vesi Oy:llä.
Kunta omistajana on suorittanut alueella katselmoinnin ja aistinvaraisesti havaitun perusteella jätevedenpuhdistamotoimintaan liittyvä jälkihoito on tehty. Tasaus- ja ilmastusallas, kompostointialue, lieteallas ja -säiliö sekä selkeytysaltaat on poistettu käytöstä ja alueet maisemoitu. Puhdistamotoimintaan liittyviä rakennuksia ei ole purettu ja niissä on muuta Pyhä-Luosto Vesi Oy:n toimintaan liittyvää käyttöä.
Mahdolliset asiaan liittyvät selvitykset, mittaukset ja viranomaistoimenpiteet luvan rauettamiseksi kuuluvat toiminnanharjoittajalle ja ympäristönsuojeluviranomaiselle.
Esityslistan liitteenä kuulutus, ympäristölupapäätös, puhdistamon asemapiirustus ja tehdyt toimenpiteet puhdistamotoiminnan lopettamisen jälkeen.
Valmistelija Tekninen johtaja Tuomas Ruha
Esittelijä vt. Kunnanjohtaja Mikko Merikanto
Tiedoksi Lupa- ja valvontavirasto
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
| Edellinen asia | Seuraava asia |