Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 216


 

Kunnanhallituksen puheenjohtajan ja vt. kunnanjohtajan koulutukset

 

Kunnanhallitus 08.06.2026 § 216  

86/01.03.00/2026  

 

 

 

Päätösesitys Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi kunnanhallituksen puheenjohtajan ja vt. kunnanjohtajan koulutukset ja muistuttaa, että vastaavat yli viisi päivää kestävät kunnanjohtajan koulutukset tulee tuoda johtajasopimuksen mukaisesti kunnanhallituksen päätettäväksi

 

Päätös Kunnanhallitus päätti hyväksyä vt. kunnanjohtajan koulutukset ja merkitsi tiedoksi kunnanhallituksen puheenjohtajan koulutuksen ja muistutti, että vastaavat yli viisi päivää kestävät kunnanjohtajan koulutukset tulee tuoda johtajasopimuksen mukaisesti kunnanhallituksen päätettäväksi

 

Käsittely Annika Kostamo esitti, että kunnanjohtaja on esteellinen toimiaan asian esittelijänä.

Kunnanjohtaja teki kokouksessa muutetun päätösesityksen: Kunnanhallitus päättää hyväksyä vt. kunnanjohtajan koulutukset ja merkitsee tiedoksi kunnanhallituksen puheenjohtajan koulutuksen ja muistuttaa, että vastaavat yli viisi päivää kestävät kunnanjohtajan koulutukset tulee tuoda johtajasopimuksen mukaisesti kunnanhallituksen päätettäväksi

Annika Kostamo esitti, että kunnanhallitus hyväksyy koulutukset ja antaa kunnanjohtajalle suullisen huomautuksen velvotteiden laiminlyönnistä. Vastaavat yli viisi päivää kestävät kunnanjohtajan koulutukset tulee tuoda johtajasopimuksen mukaisesti kunnanhallituksen päätettäväksi. Tarja Kallio kannatti esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty pohjaesityksestä poikkeava kannatettu muutosesitys, on syytä äänestää. Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoäänestys siten, että kunnanjohtajan muutettu päätösesitys on JAA ja Kostamon esitys on EI.

 

 Suoritettiin nimenhuutoäänestys.

 

 Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksen:

 Annettu yhteensä kuusi (6) ääntä

 JAA neljä (4) ääntä: Airas Eeva, Luoma-aho Tero, Poikela Marko, Tossavainen Timo

 EI kaksi (2) ääntä: Kallio Tarja, Kostamo Annika.

 

 Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen päätökseksi tulee kunnanjohtajan muutettu päätösesitys.


 

Perustelut

Kunnanhallituksen puheenjohtaja osallistui talven 2026 aikana FCG:n järjestämään Kuntapuheenjohtajan johtamisvalmennukseen (KPJ 16). Valmennuksen hinta oli 3700 euroa, jonka lisäksi kunta kustansi matkat ja majoitukset. Valmennuksen kesto oli yhteensä kuusi päivää (2+2+2). Valmennuksen kustannuksen lisäksi kunta maksoi kunnanhallituksen puheenjohtajan matka- ja majoituskulut (2344,07 €) ja päivärahat sekä kilometrikorvaukset (898,56 €).

 

KPJ-valmennus on suunnattu kuntien sekä hyvinvointialueiden valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajille, varapuheenjohtajille sekä osa-aikaisille puheenjohtajille. Valmennus on räätälöity vastaamaan kunta alan erityispiirteisiin kuten kaksoisjohtamisen kysymyksiin ja se tarjoaa eväitä erityisesti oman johtajuuden reflektointiin ja vahvistamiseen. Valmennusohjelma tuotetaan yhteistyössä Suomen Kuntaliiton kanssa.

 

Valmennukseen sisältyy:

-          DiSC®-toimintatyylianalyysi ja henkilökohtainen palautekeskustelu

-          Henkilökohtainen johtajuuden kehittymissuunnitelma

-          Sähköinen oppimisalusta

-          Illalliset vertaiskeskusteluineen

-          Kuntaliiton myöntämä sertifikaatti, joka on julkinen tunnustus korkeatasoisista valmiuksista toimia puheenjohtajan vaativissa tehtävissä

 

Kunnanhallituksen puheenjohtaja ja vt. kunnanjohtaja keskustelivat heinäkuussa erilaisista kouluttautumismahdollisuuksista, sillä molemmat olivat uusia tehtävässään. Keskustelujen pohjalta sovittiin, että kunnanhallituksen puheenjohtaja osallistuu edellä mainittuun valmennukseen, jotta hän saa parhaat mahdolliset edellytykset onnistua tehtävässään. Kunnanjohtaja hyväksyi valmennukseen osallistumisen.

 

Vt. kunnanjohtaja osallistui talven 2026 aikana FCG:n järjestämään Kuntajohdon johtamisvalmennukseen (KJ14). Valmennuksen hinta oli 4900 euroa, jonka lisäksi kunta kustansi matkat ja majoitukset. Valmennuksen kesto oli yhteensä kahdeksan päivää (2+3+3). Valmennuksen kustannuksen lisäksi kunta maksoi kunnanjohtajan matka- ja majoituskulut (2178,72 €) ja päivärahat sekä kilometrikorvaukset (734,25 €).

KJ-valmennus on suunnattu kunnanjohtajille sekä johtaville viranhaltijoille, jotka toimivat kunnan johtoryhmässä. Valmennus on räätälöity vastaamaan kunta-alan erityispiirteisiin kuten kaksoisjohtamisen kysymyksiin ja se tarjoaa eväitä erityisesti oman johtajuuden reflektointiin ja vahvistamiseen. Valmennusohjelma tuotetaan yhteistyössä Suomen Kuntaliiton kanssa.

 

Valmennus tarjoaa osallistujille:

-          huippuluoennoitisjoiden jakamaa uutta tietoa, rohkeita avauksia, kokemuksia muualta ja ajankohtaista kuntateemoista

-          verkostoitumista ja vertaisoppimmista – käytännön kokemuksia, haastamista ja hyviä käytäntöjä

-          yksilöllistä kehittymistä tukevaa sparrausta sekä välineitä kehittymiseen

-          illalliset vertaiskeskusteluineen

-          sähköisen oppimisalustan

-          Kuntaliiton myöntämän sertifikaatin, joka on julkinen tunnustus korkeatasoisista valmiuksista toimia kuntasektorin johtotehtävissä sekä kehittää omaa organisaatiota ja osaamistaan

 

Vt. kunnanjohtajan osallistumisesta valmennukseen keskusteltiin syksyllä pidetyssä kehityskeskustelussa, johon osallistui kunnanhallituksen ja valtuuston puheenjohtajisto. Puheenjohtajisto esitti, että vt. kunnanjohtajan kannattaisi osallistua edellä mainittuun valmennukseen, jonka jälkeen vt. kunnanjohtaja tähän ilmoittautui.


Vt. kunnanjohtajan johtajasopimuksen mukaan yli 5 päivää kestävistä koulutuksista päättää kunnanhallitus. Koska koulutus kesti yhteensä yhdeksän päivää ei koulutukseen osallistumista olisi tullut jättää puheenjohtajiston esittämän varaan, vaan se olisit tullut tuoda ennen lopullista sitoutumista kunnanhallituksen päätettäväksi.

 

Valmistelija talous- ja hallintpäällikkö
vt. kunnanjohtaja

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Mikko Merikanto

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.