RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 198
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Asialistan ja kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
Kunnanhallitus 08.06.2026 § 198
Päätösesitys Toimielin hyväksyy asialistan kokouksen työjärjestykseksi ja mahdolliset lisäasiat.
Päätös Asialista hyväksyttiin Tossavaisen esittämällä käsittelyjärjestyksen muutoksella.
Käsittely Timo Tossavainen esitti, että § 215 käsitellään klo 17:00 varajäsenten saapumisen yhteydessä. Käsittelyjärjestys ja pykälä numerointi voi tältä osin muuttua. Tarja Kallio kannatti esitystä.
Perustelut
Pelkosenniemen kunnan hallintosäännön mukaan § 128 kokouksen esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset päätöksiksi mahdollisine liitteineen, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä.
Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.
Hallintosäännön § 139 mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta taikka jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.
Esittelijä
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
| Edellinen asia | Seuraava asia |