Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 200


Liite 1 lausuntopyyntö
Liite 2 Eriävä mielipide Luoma-aho

 

Kunnanhallituksen lausunto tilapäiselle valiokunnalle

 

Kunnanhallitus 08.06.2026 § 200  

90/00.01.03/2026  

 

 

 

Päätösesitys Päätösesitys tuodaan kokoukseen.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti
1. antaa kunnanhallituksen lausunnoksi voittaneen lausunnon
2. tarkasti pykälän kokouksessa.

 

Käsittely Itsensä jäävänneet poistuivat kokokusesta ennen pykälän käsittelyn alkua.

 

 Kokous jatkui klo 17:31.

 

 Kokouksen puheenjohtajien ollessa estyneitä vanhin jäsen Markku Kallio jatkoi puheenjohtajana.

 

 Suoritettiin nimenhuuto. Paikalla kaksi (2) varsinaista ja neljä (4) varajäsentä.

 

 Kokoukselle valittiin puheenjohtaja.

 Annika esitti Markku Kalliota puheenjohtajaksi, ei muita esityksiä.

 

 Puheenjohtajaksi valittiin Markku Kallio.

 

 Puheenjohtaja Markku Kallio esitteli pykälää hallituksen jäsenille

 

 Marko Poikela teki esityksen lausunnoksi:

 Kunnanhallitus kiittää mahdollisuudesta lausua tilapäiselle valiokunnalle. Kunnanhallitus ei ota kantaa asiaan vaan jättää sen kunnanvaltuuston päätettäväksi.

 

 Tero Luoma-aho ja Eeva Airas kannattivat Poikelan esittämää lausuntoa.

 

 Annika Kosktamo esitti lausunnoksi:

 Kunnanhallitus toteaa, ettei tilapäisen valiokunnan saamista asiakirjoista ilmene sellaisia seikkoja, joiden perusteella kunnanhallituksen puheenjohtajistoon tulisi kohdistaa epäluottamusta. Asiakirjat ja lausunnot pohjautuvat pääosin kunnanhallituksessa käsiteltyjen asioiden valmistelusta käytävään keskusteluun. Kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan väliset keskustelut ovat kahdenvälisiä ja luottamuksellisia, ja niihin ei kunnanhallituksella ole tarvetta ottaa kantaa. Aineistosta ei ilmene virkavirheitä tai muuta tavanomaisesta työskentelystä poikkeavaa toimintaa.

 

 Kunnanhallitus katsoo, että aineistosta nousee esiin ennen kaikkea yhteistyöhaasteita sekä viranhaltijoiden vähäisen kunnallishallinnon kokemuksen ja paikallistuntemuksen vaikutuksia. Erityisesti tilanteessa, jossa johtavilla viranhaltijoilla on rajallisesti kokemusta kunnallishallinnon toimintatavoista ja paikallisesta toimintaympäristöstä, korostuu kunnanhallituksen puheenjohtajan aktiivinen rooli valmistelun tukena sekä poliittisen toimintaympäristön huomioon ottamisessa. Puheenjohtajan osallistuminen valmisteluun kuuluu lähtökohtaisesti hänen tehtäviinsä.

 

 Kunnanhallitus toteaa, että esitetyistä lausunnoista ja asiakirjoista vain pieni osa liittyy varsinaiseen luottamuskysymykseen. Kokonaisuutena arvioiden puheenjohtajiston toiminnassa ei ole ilmennyt sellaisia puutteita tai laiminlyöntejä, joiden perusteella epäluottamuksen ilmaiseminen olisi perusteltua.

 Kunnanhallitus toteaa tilapäiselle valiokunnalle, ettei kunnanhallituksen puheenjohtajiston toiminnassa ole ilmennyt mitään sellaista, mikä antaisi aihetta epäluottamuksen kohdistamiseen.

 

 Johanna Jaakkkola kannatti Annika Kostamon esitystä.

 

 Puheenjohtaja totetsi, että on tullut kaksi esitystä lausunnoksi ja äänestämme. Poikelan esitys on JAA ja Kostamon esitys EI.

 

 Äänestys:

 Airas Eeva  JAA

 Jaakkola Johanna Ei

 Luoma-aho Tero JAA

 Poikela Marko JAA

 Kallio Markku EI

 Kostamo Annika EI

 

 Puheenjohtaja totesi annetun kuusi (6) ääntä, joista kolme (3) JAA ja kolme (3) EI ääntä. Puheenjohtajan ääni ratkaisee tasatilanteessa, joten Annika Kostamon esitys on voittanut.

 

 Kunnanhallitus päätti, että kunnanhallituksen lausunnoksi annetaan Annika Kostamon esitys.

 

 Tero Luoma-aho jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.

 

 Pykälä tarkastettiin kokouksessa.

 

 

Perustelut

Pelkosenniemen kunnanvaltuusto päätti asettaa keskuudestaan kuntalain 35 §:ssä tarkoitetun tilapäisen valiokunnan valmistelemaan hallituksen puheenjohtajiston erottamista koskevaa asiaa (Kvalt §18/8.4.2026).

 

Tilapäisen valiokunnan on kuntalain 35 §:n mukaan hankittava kunnanhallituksen lausunto asiasta. Tilapäinen valiokunta on pyytänyt kunnanhallitusta toimittamaan kirjallisen vastauksen kunnan kirjaamoon 27.5.2026 mennessä.

 

Esteellisyyssäännöksillä pyritään turvaamaan asioiden käsittelyn puolueettomuutta ja luottamusta päätöksenteon moitteettomuuteen. Mikäli henkilöllä on sellainen suhde viranomaisessa käsiteltävään asiaan tai asianosaisiin, että se vaarantaa hänen puolueettomuutensa, hän on esteellinen eli jäävi. Hallintolain 29.2 §:n mukaan virkamies ratkaisee itse kysymyksen esteellisyydestään. Vt. kunnanjohtaja on ilmoittanut olevansa esteellinen valmistelemaan ja esittelemään kunnanhallituksen lausuntoa asiassa hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdan (yleislausekejäävi) perusteella, koska kunnanjohtaja on jo antanut asiassa oman lausuntonsa. Koska myös talous- ja hallintopäällikkö on esteellinen toimiessaan tilapäisen valiokunnan sihteerinä, asian on valmistellut elinvoimajohtaja. Edelleen jääviydestä johtuen asia esitellään kokouksessa viranhaltijan esittelyn sijasta puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

 

Esityslistan oheismateriaalina on lausuntopyyntö. Tilapäinen valiokunta on päättänyt 22.04.2026 § 15, että kaikki kuulemisaineistot ja vastineet julkaistaan samanaikaisesti kuulemismenettelyn päätyttyä. Kunnanhallitukselle on toimitettu tilapäisen valiokunnan kuulemisaineisto (tilap valiokunta 12.05.2026 § 29; 15.05.2026 § 38).

 

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Sari Niemi

 

Esittelijä  

 

Tiedoksi Tilapäinen valiokunta

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.