Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 27.05.2026/Pykälä 26


Liite 1 Tarkastuslautakunta arviointikertomus 2025

 

Arviointikertomuksen ja tilintarkastuksen valmistelut

 

Tarkltk 27.05.2026 § 26  

180/00.03.00/2025  

 

 

 

Päätösesitys Tarkastuslautakunta työstää vuoden 2025 arviointikertomuksen loppuun, hyväksyy ja allekirjoittaa sen. Arviointikertomus liitetään pöytäkirjaan ja saatetaan kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti. Tarkastuslautakunta pyytää arviointikertomukseen vastineen kunnanhallitukselta arviointikertouksessa esitettyihin havaintoihin syyskuun loppuun mennessä. 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. 

 

Tiedoksi Valtuusto

 

Käsittely

 

Perustelut

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

 

 

 

Tarkltk 18.05.2026 § 22 

 

 

 

 

Päätösesitys Tarkastuslautakunta työstää vuoden 2025 arviointikertomuksen loppuun, hyväksyy ja allekirjoittaa sen. Arviointikertomus liitetään pöytäkirjaan ja saatetaan kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Keskusteltiin arviointikertomuksen laadinnasta.

 

Käsittely

 

Perustelut

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

 

Tarkltk 09.04.2026 § 15 

 

 

 

 

Päätösesitys Tarkastuslautakunta keskustelee tilintarkastuksen ja arviointikertomuksen aikatauluista ja päättää arviointikertomuksen asiasisällöt.

 

Päätös Keskusteltiin arviointikertomuksen laadinnasta.

 

Käsittely

 

Perustelut

 

Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja