RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.06.2022/Pykälä 232
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausunto valitukseen Pelkosenniemen kunnanvaltuuston päätöksestä 12.5.2022 § 26 / Organisaatio- ja hallintosääntöuudistus
Kunnanhallitus 30.06.2022 § 232
60/00.01.01/2022
Pekka Nyman on laatinut valituksen Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle kunnanvaltuuston päätöksestä 12.5.2022 § 26 ja esittää, että valtuuston päätös
1. Tulee hylätä lakiin perustumattomana.
2. Päätöksen toimeenpano tulee keskeyttää sillä toimivallan siirtojen voimaantulo tai nähtävilläolon puutteet tulevat mitättömiksi jos päätös saatetaan lainvoimaisuutta vailla voimaan.
3. Vaihtoehtoisesti vaadin rakennuslautakunnan ja rakennustarkastajan tehtävien hylkäämistä ja suunnitelman palauttamista valmisteluun.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus pyytää Pelkosenniemen kunnan lausuntoa valituksen johdosta. Lausunto ja pyydetyt selvitykset ja asiakirjat on toimitettava hallinto-oikeuteen 18.7.2022 mennessä. Lisäksi lausunto täytäntöönpanovaatimuksesta pyydetään toimittamaan 30.6.2022 mennessä.
Valituksen voitaneen todeta kohdistuvan kahteen näkökohtaan:
1) asian nähtävillä pitoon ja kuntalaisten kuulemiseen
2) rakennuslautakunnan ja rakennustarkastaja tehtäviin ja toimivaltaan
Esityslistan liitteenä on hallinto-oikeuden lausuntopyyntö ja esitys kunnanhallituksen lausunnoksi liitteineen.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, puhelin 040 157 7045
Esittelijä Vs. kunnanjohtaja Panu Leinonen
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää, että hallinto-oikeus hylkää valituksen perusteettomana ja esittää perustelunsa liitteessä olevan lausunnon mukaisesti.
Käsittely Vs. kunnanjohtaja täydensi esitystään: Lisätään alkuperäinen lausuntopyyntö valituksineen liitteeksi 5. Pykälä tarkastetaan kokouksessa.
Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä vs. kunnanjohtajan täydennetyn esityksen. Pykälä tarkastettiin kokouksessa.
Tiedoksi Pohjois-Suomen hallinto-oikeus
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |