Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.08.2022/Pykälä 255


 

Asialistan ja kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 11.08.2022 § 255  

    

 

 

 

Pelkosenniemen kunnan hallintosäännön mukaan kokouksen esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset päätöksiksi mahdollisine liitteineen, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa jär­jes­tyk­ses­sä, jollei toimielin toisin päätä. Hallintosäännön mukaan toimielin voi esittelijän tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa toimielimen yksimielisellä päätöksellä käsiteltäväksi sel­lai­sen­kin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Toimielin hyväksyy asialistan kokouksen työjärjestykseksi ja mahdolliset lisäasiat.

 

Käsittely Kunnanjohtaja esitti kahta lisäasiaa, Palvelukoti Onnelan sisäpihan kattaminen ja Lähihoitajien tai oppisopimusopiskelijoiden rekrytointi

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti käsiteltäväksi lisäasian Lähihoitajien tai oppisopimusopiskelijoiden rekrytointi. Lisäasiaa Palvelukoti Onnelan sisäpihan kattaminen ei hyväksytty käsittelyyn. Asialista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi niin, että käsittelyyn otettava lisäasia käsitellään viimeiseksi.

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.