Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.08.2022/Pykälä 257



 

Kuntastrategian päivitys

 

Kunnanhallitus 03.06.2022 § 186 

 

Khall 26.08.2021 § 231

     

Kuntalain (410/2015) 37 §:n mukaisesti kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon:

 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen;

 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

 3) kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet;

 4) omistajapolitiikka;

 5) henkilöstöpolitiikka;

 6) kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet;

 7) elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen.

 

Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta. Kuntastrategian ottamisesta huomioon kunnan talousarvion ja -suunnitelman laatimisessa säädetään 110 §:ssä. Kuntastrategia tarkistetaan vähintään kerran valtuuston toimikaudessa.

 

Pelkosenniemen kuntastrategia 2017 - 2021, joka on esityslistan oheismateriaalina, tulee päivittää. Kunnassa käynnissä kaikkien kuntalaisten vastattavaksi tarkoitettu hyvinvointi- ja turvallisuuskysely, jonka tuloksia on tarkoitus hyödyntää strategiatyössä.

 

Esityslistan oheismateriaalina on strategiatyön etenemissuunnitelma.

 

Lisätiedot/valmistelija: Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, p. 040 157 7045

 

Kunnanjohtajan esitys: Kunnanhallitus päättää,

 1) käynnistää kuntastrategian päivityksen siten, että strategia on vahvistettu 30.6.2022 mennessä

 2) nimeätä strategiatyöryhmäksi elinkeinotiimin täydennettynä toimialajohtajilla

 3) hyväksyä strategiatyön etenemissuunnitelman esityslistan oheismateriaalin mukaisena             

 

Käsittely: Markku Kankaanranta esitti, että toimialat koostavat henkilöstönsä kanssa arviot toimialansa nykytilasta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista sisältäen mm. SWOT-analyysin ja arvion nykyisen strategian ohjausvaikutuksesta. Kunnanjohtaja ja toimialajohtajat esittävät arvionsa syys-lokakuun valtuuston iltakoulussa sekä strategiatyöryhmälle. Strategiatyöryhmä voi tarvittaessa täydentää etenemissuunnitelmaa tavoitteena osallistava strategiasuunnitelma.

 

Päätös: Kunnanhallitus päätti:

1) käynnistää kuntastrategian uudistamisen siten, että strategia on vahvistettu 30.6.2022 mennessä

2) nimeätä strategiatyöryhmäksi elinkeinotiimin täydennettynä toimialajohtajilla

3) hyväksyä strategiatyön etenemissuunnitelman esityslistan oheismateriaalin mukaisena

4) että toimialat koostavat henkilöstönsä kanssa arviot toimialansa nykytilasta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista sisältäen mm. SWOT-analyysin ja arvion nykyisen strategian ohjausvaikutuksesta. Kunnanjohtaja ja toimialajohtajat esittävät arvionsa syys-lokakuun valtuuston iltakoulussa sekä strategiatyöryhmälle. Strategiatyöryhmä voi tarvittaessa täydentää etenemissuunnitelmaa tavoitteena osallistava strategiasuunnitelma.

 

Kunnanhallitus piti kokoustauon tämän pykälän käsittelyn aikana klo 20.16-20.28.

 

Tiedoksi: Elinkeinotiimi, toimialajohtajat

 

Muutoksenhaku: Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.

 

 ---

 Kh 3.6.2022

 

 Kuntastrategian toteuttaminen on yhteisten arvojen mukaista toimintaa. Se on halua yhdessä edistää asukkaiden hyvinvointia ja vahvistaa alueen elinvoimaa.

 

 Kunnanhallitus on päättänyt kuntastrategian päivittämisestä 26.8.2021. Päivitys on tehty huomioon ottaen valtakunnallinen uudistus, jossa sosiaali-, terveys- sekä pelastuspalvelut siirtyvät hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen. Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen korostuu kuntien tehtävänä jatkossa.

 

 Strategiatyöskentelyn pohjaksi otettiin Pelkosenniemen hyvinvointi- ja turvallisuuskysely, joka julkaistiin Johan on! -markkinoilla heinäkuussa 2021 ja oli vastattavissa syyskuun puoleen väliin saakka. Kyselyn tulokset esiteltiin kunnan johtoryhmälle, henkilökunnalle ja valtuustolle strategiatyöskentelyn edetessä syksyllä 2021 sekä kuntalaisille joulukuussa 2021. Strategiatyöskentely toteutettiin osallistaen monia sidosryhmiä kunnanhallituksen 26.8. hyväksymän etenemissuunnitelman mukaisesti.

 

 Kunnanhallitus nimesi strategiatyöskentelyä varten myös strategiaryhmän, joka koostuu kunnan elinkeinotiimistä ja johtoryhmästä. Strategiaryhmä kokoontui käsittelemään valmisteluvaiheessa kunnan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelmaa, joka tarvittiin akuuttiin tilanteeseen ja jonka valtuusto hyväksyi 4.11.2021. Strategiatiimi kokoontui myös strategia-aamupäivään huhtikuussa sekä antoi palautteensa strategialuonnokseen työskentelyn loppuvaiheessa.

 

 Valtuustolle järjestettiin kaksi strategiailtakoulua, joissa ensimmäisessä tarkasteltiin saatavilla olleita kunnan elin- ja vetovoimasta kertovia selvityksiä. Henkilöstöä kuultiin 8 työpajassa, joiden tulokset esiteltiin valtuustolle, joka priorisoi henkilökunnan esille näkemykset siitä, millaisessa kunnassa haluaisit työskennellä ja/tai asua. Valtuuston iltakoulussa maaliskuussa hyväksyttiin strategiakehikko, jonka pohjalta osallisuustyöpajat kylissä, vanhus- ja vammaisneuvostossa sekä koululla ja päiväkodilla toteutettiin.  Osallisuustyöpajoihin osallistui yhteensä yli 100 henkilöä. Koko henkilökunnalle annettiin mahdollisuus tuoda näkemyksensä esille sekä työpajoissa että sähköisellä äänestystyökalulla.

 

 Osallisuustyöpajoissa lähtökohtana oli tasaveroinen kohtaaminen, kuuntelu ja keskustelu, jotka ovat kantavana periaatteena myös kuntastrategiassa ja sen toteuttamisessa arjessa. Pelkosenniemen tulevaisuutta on suunniteltu yhdessä. Yhdessä tulevaisuuteen kuljemme ja vaikutamme suunnitelmien toteutumiseen. Strategiaa ei ole luotu yksinomaan kunnan henkilöstön työn lähtökohdaksi, vaan sen toteuttamiseen tarvitaan jokaista kuntalaista.

 

 Kunnan perustehtävää on kirkastettu osana strategiatyötä: asukkaiden hyvinvoinnin ja alueen elinvoiman edistäminen. Perustehtävä ja kuntastrategian muutosvaikutusta tukee kunnan prosessilähtöinen johtamisjärjestelmä, jossa on tunnistettu ydinprosessit ja niiden toimintaa mahdollistavat tukiprosessit. Johtamisjärjestelmä on päivitetty kunnan hallintosääntöön (Kvalt 12.5.2022 § 26), ja se tukee kuntastrategian toteuttamista.

 

 Kuntastrategian tulee ohjata kunnan toiminnan ja talouden suunnittelua, ja sen toteutumista seurataan vuosittain osana tilinpäätöstä. Laajempi kuntastrategian arviointi tehdään valtuustokausittain.

 

 Esityslistan liitteenä on luonnos kuntastrategiasta, joka on tarkoitus sisällöllisesti saattaa valtuuston hyväksyttäväksi ennen asiakirjan taittoa ja kuvittamista. Tavoite on, että valtuusto hyväksyy lopullisen kuntastrategian alkusyksystä 2022.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, puh. 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä omalta osaltaan esityslistan liitteenä olevan luonnoksen Pelkosenniemen kuntastrategiasta 2022 - 2030 ja lähettää sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.
2) todeta, että valtuuston hyväksyttyä kuntastrategian asiasisällön asiakirja viimeistellään ja tuodaan lopullinen kuntastrategia uudelleen valtuustolle hyväksyttäväksi

 

Käsittely Markku Kankaanranta esitti, että asia palautetaan valmisteluun.
Esitystä kannatettiin.

 

Päätös Asia palautettiin valmisteluun.

 

Tiedoksi 

 

Muutoksenhaku  Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.

 

Kunnanhallitus 11.08.2022 § 257  

28/00.01.02/2022  

 

___

 

Kh 11.8.2022

 

Kuntastrategialuonnosta on käsitelty valtuuston strategia- ja talousseminaarissa 16.6.2022, jossa käyty keskustelu ja kehitysehdotukset on pyritty ottamaan huomioon strategia-asiakirjaan. Tämän jälkeen kirjallinen aineisto on lähetetty taittoa ja kuvitusta varten. Taitettu ja kuvitettu versio kuntastrategiasta on toimitettu kunnan strategiatyöryhmälle tutustuttavaksi ja kommentoitavaksi etukäteen.

 

Esityslistan liitteenä on esitys Pelkosenniemen kuntastrategiaksi 2022 - 2030.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, puhelin 040 157 7045

 

Kunnanjohtajan esitys Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä omalta osaltaan esityslistan liitteenä olevan luonnoksen Pelkosenniemen kuntastrategiasta 2022 - 2030 ja lähettää sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.

2) allekirjoittaa pykälän kokouksessa

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin 

 

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle 18.8.

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.