Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 101


 

Asialistan ja kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

 

Kunnanvaltuusto 15.12.2022 § 101  

    

 

 

 

Pelkosenniemen kunnan 1.8.2021 voimaan astuneen hallintosäännön 93 §:n mukaan kokouksen esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset valtuuston päätöksiksi mahdollisine liitteineen, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Esityslista toimitetaan sähköisesti kaikille valtuutetuille ja varavaltuutetuille kunnan antamaan viralliseen sähköpostiosoitteeseen.

Hallintosäännön 103 §:n mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei valtuusto toisin päätä.

Kuntalain 95 §:n mukaan valtuusto voi käsitellä asian, joka on mainittu kokouskutsussa ja joka on valmisteltu kuntalain 93 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Jos asia on kiireellinen, valtuusto voi päättää ottaa asian käsiteltäväkseen, vaikka sitä ei ole mainittu kokouskutsussa. Jos asiaa ei ole valmisteltu, päätös asian ottamisesta käsiteltäväksi on tehtävä yksimielisesti.

 

 

Käsittely Jani Jaakkola esitti, että asialistan työjärjestystä muutetaan niin, että esityslistan § 110 Talousarvio 2023 ja taloussuunnitelma 2024-2025 käsitellään § 102 Kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus jälkeen. Jouko Viitamäki kannatti esitystä.

 

Päätös Asialista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi muutoksella, että § 110 siirretään §:ksi 103. Loput asiat käsitellään järjestyksessä tämän jälkeen. 

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.