Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 20.04.2023/Pykälä 23

Liite 23 Eroanomus kunnallisista luottamustehtävistä / Antero Hildén

Ero kunnallisista luottamustehtävistä ja toimielinten jäsenvalinnat eronneen sijalle / Antero Hildén

Kunnanhallitus 31.03.2023    

Kunnan varavaltuutettu Antero Hildén on 28.2.2023 päivätyllä ilmoituksellaan pyytänyt eroa kaikista kunnan luottamustehtävistä vedoten terveydellisiin syihin. Hildénin eroanomus on esityslistan liitteenä. Antero Hildénillä on seuraavia luottamustehtäviä kunnassa:

-          varavaltuutettu kunnanvaltuustossa

-          varapuheenjohtaja rakennuslautakunnassa

-          tarkastuslautakunnan jäsen

Kuntalain (410/2015) 70 § 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi

erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön

valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja

varavaltuutetulle.

Kuntalain 17 § 2 momentin nojalla jos valtuutettu on vapautettu

toimestaan, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä

olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai

yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö, Lauri Lehtinen 040 725 2991

Esittelijä Kunnanjohtaja

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että:
1) valtuusto myöntää Antero Hildénille eron kaikista kunnan luottamustehtävistä
2) valtuusto toteaa seuraavan varavaltuutetun nousemisen Hildénin tilalle
3) valtuusto nimeää rakennuslautakuntaan uuden varapuheenjohtajan ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen
4) valtuusto nimeää tarkastuslautakuntaan uuden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen

Käsittely

Päätös  

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle
Hildén

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.

Kunnanhallitus 04.04.2023 § 120 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle
Hildén

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.

Kunnanvaltuusto 20.04.2023 § 23  

53/00.00.01/2023  

Kunnanhallituksen esitys Valtuusto päättää:
1) myöntää Antero Hildénille eron kaikista kunnan luottamustehtävistä
2) todeta seuraavan varavaltuutetun nousemisen Hildénin tilalle
3) nimetä rakennuslautakuntaan uuden varapuheenjohtajan ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen
4) nimetä tarkastuslautakuntaan uuden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen

Käsittely Sari Niemi poistui kokouksesta ennen pykälän käsittelyä 19:31.

Pekka Nyman esitti, että valtuusto valitsee rakennuslautakuntaan jäsenen ja hänelle varajäsenen.

Kunnanvaltuusto piti kokoustauon 19:38-19:47

Markku Kankaanranta esitti, että asia jätetään pöydälle
Jouko Viitamäki kannatti esitystä

Päätös Valtuusto päätti jättää asian pöydälle.

Tiedoksi Hildén
Nimetyt
Tarkastuslautakunta
Rakennuslautakunta

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.