Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 19.05.2023/Pykälä 37


 

Kunnanvaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta toimikaudelle 1.6.2023 - 31.5.2025

 

Kunnanhallitus 27.04.2023 § 171 

 

 

 

Kuntalain 18 §:n mukaan kunnanvaltuusto valitsee keskuudestaan

puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia

toimikaudekseen, jollei valtuusto ole päättänyt, että heidän

toimikautensa on valtuuston toimikautta lyhyempi. Puheenjohtaja ja

varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa. Valtuuston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajilla on läsnäolo- ja puheoikeus kunnanhallituksen kokouksessa.

 

1.8.2022 voimaan astuvan hallintosäännön mukaan 86 §:n puheenjohtajisto valitaan kahden (2) vuoden toimikaudeksi. Valtuustossa on yksi varapuheenjohtaja. Valtuuston toiminnan sisäistä järjestelyä koskevien asioiden valmistelua johtaa valtuuston puheenjohtaja, jollei valtuusto toisin päätä.
 

Pelkosenniemen kunnanvaltuusto on 9.8.2021 § 43 päättänyt valita toimikaudelle 1.8.2021-31.5.2023 valtuuston puheenjohtaksi Jani Jaakkolan ja varapuheenjohtajaksi Kati Nenosen.
 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee toimikaudelle 1.6.2023 - 31.5.2025 kunnanvaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Käsittely

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.

 

Kunnanvaltuusto 19.05.2023 § 37  

53/00.00.01/2023  

 

 

---
Kvalt 19.5.2023

 

Kunnanhallituksen esitys Valtuusto valitsee toimikaudelle 1.6.2023 - 31.5.2025 kunnanvaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Käsittely Markku Kankaanranta esitti valtuuston puheenjohtajaksi Kati Nenosta.

Markku Kankaanranta esitti valtuuston varapuheenjohtajaksi Pekka Arvolaa.

 

Päätös Valtuusto valitsi toimikaudelle 1.6.2023 - 31.5.2025 kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi Kati Nenosen ja varapuheenjohtajaksi Pekka Arvolan. 

 

Tiedoksi Nimetyt

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi hakea muutosta kuntalain 135 §:n mukaisesti kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta.