Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.06.2023/Pykälä 70


 

Kunnanhallituksen ja -valtuuston kokousaikataulu syksy 2023

 

Kunnanhallitus 08.06.2023 § 228 

 

 

 

 

Hallintosäännön 134 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai ennemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

Hallintosäännön 135 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

 

Kunnanhallituksen 26.8.2021 § 238 hyväksymä vuosikello toimii kokousaikataulujen suunnittelun perustana. Vuosikellon lisäksi kokousaikataulua määrittelee esimerkiksi kirjanpitolaki, jonka mukaisesti tilinpäätös on kunnanhallituksen hyväksyttävä 31.3. mennessä.

Vuosikellon mukaan valtuusto käsittelee tilinpäätöksen kesäkuun kokouksessaan. Kunnan veroprosentit tulee vahvistaa verolaissa asetetussa aikataulussa (viimeistään 17.11.2023).

 

Kunnanhallitus on kokoontunut 31.5.2023 päättyneellä toimikaudellaan pääsääntöisesti kahden viikon välein torstai-iltana klo 17

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) syksyn 2023 kokousaikataulunsa seuraavasti:
17.8.
31.8.
14.9.
28.9.
12.10.
26.10.
9.11.
23.11.
7.12.

2) esittää valtuustolle, että se päättää kokousaikataulunsa seuraavasti:   
21.9.
2.11.
1.12.

3) allekirjoittaa pykälän kokouksessa

 

Käsittely Mikael Helistenkangas esitti, että valtuuston kokouspäivät siirretään perjantaiksi: 22.9., 3.11. ja 1.12.

 

 Eeva Airas ja Anna-Kaisa Luoma-aho kannattivat esitystä.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti
1) syksyn 2023 kokousaikataulunsa seuraavasti:
17.8.
31.8.
14.9.
28.9.
12.10.
26.10.
9.11.
23.11.
7.12.

2) esittää valtuustolle, että se päättää kokousaikataulunsa seuraavasti:   
22.9.
3.11.
1.12.

3) allekirjoittaa pykälän kokouksessa

 

Tiedoksi Valtuuston 15.6.2023 esityslistalle (kohta 2)

 Talous- ja hallintopäällikkö

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

 

 

 

Kunnanvaltuusto 15.06.2023 § 54 

 

 

Kunnanhallituksen esitys Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää kokousaikataulunsa seuraavasti:   

 22.9.

 3.11.

 1.12. 

 

Käsittely Ei käsitelty 15.6.2023 kokouksessa.

 

Päätös  

 

Tiedoksi Talous- ja hallintopäällikkö

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

 

Kunnanvaltuusto 30.06.2023 § 70  

134/00.01.02/2023  

 

 

Kunnanhallituksen esitys Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se päättää kokousaikataulunsa seuraavasti:                  
22.9.  
3.11.  
1.12.

 

Käsittely Markku Kankaanranta esitti päätösesitykseen lisättäväksi, että valtuuston puheenjohtaja voi kutsua ja siirtää valtuuston kokouksia tarvittaessa. Markku Kallio kannatti esitystä.

 

Päätös Valtuusto päätti kokousaikataulunsa seuraavasti:      
22.9.  
3.11.  
1.12.
ja lisäksi valtuuston puheenjohtaja voi kutsua sekä siirtää valtuuston kokouksia tarvittaessa.

 

Tiedoksi Talous- ja hallintopäällikkö

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.