Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 18.08.2023/Pykälä 89


 

Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän tarkastuslautakunnan jäsenten valinta

 

Kunnanhallitus 08.12.2022 § 461 

 

 

 

 

Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymän yhtymähallitus on esittänyt 29.11.2022 kuntayhtymän perussopimuksen muuttamista vastaamaan kuntayhtymän toimintaa kiinteistökuntayhtymänä. Pelkosenniemen kunnanhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan 8.12.2022 ja asiaa on valmisteltu valtuuston päätettävksi 15.12.2022.

 

Perussopimuksen muutoksen johdosta myös kuntayhtymän hallintosääntö on päivitetty yhtymähallituksen kokouksessa 29.11.2022. Hallintosäännössä on todettu § 9, että tarkastuslautakunnassa on neljä (4) jäsentä, jotka valitaan perussopimuksessa sovitulla tavalla. Esitetyssä perussopimuksessa on todettu tarkastuslautakunnan jäsenten valinnasta  § 6 Jäsenkuntien päätösvalta seuraavaa: Jäsenkunnat päättävät tarkastuslautakunnan jäsenten valinnasta yhtymähallituksen jäsenkunnille tekemän pohjaehdotuksen perusteella yhtäpitävin päätöksin, siten että kukin jäsenkunta nimeää kakasi )2) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valinnassa noudatetaan kuntalain määräyksiä. Tarkastuslautakunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenohtajan.

 

Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta 4 a § (29.6.2021/657) edellyttää julkisen hallinnon ja julkista valtaa käyttävien toimielinten kokoonpanosta seuraavaa:

 

Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä, hyvinvointialueen, hyvinvointiyhtymän ja hyvinvointialueiden välisen yhteistoiminnan toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä, lukuun ottamatta aluevaltuustoja ja kunnanvaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu.

 

Jos julkista valtaa käyttävällä toimielimellä tai virastolla, laitoksella taikka kunta-, hyvinvointialue- tai valtioenemmistöisellä yhtiöllä on hallintoneuvosto, johtokunta tai muu luottamushenkilöistä koostuva johto- tai hallintoelin, toimielimessä tulee olla tasapuolisesti sekä naisia että miehiä, jollei erityisestä syystä muuta johdu.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, mikäli valtuusto hyväksyy esitetyn Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän perussopimuksen muutoksen,
1) että se toteaa kuntayhtymän nykyisen tarkastuslautakunnan toimikauden päättyneen 31.12.2022
2) nimittää kaksi uutta jäsentä Pelkosenniemen kunnan edustajaksi kuntayhtymän tarkastuslautakuntaan 1.1.2023 alkaen tasa-arvolaki huomioon ottaen sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet .

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin ja pykälä tarkastettiin kokouksessa.   

 

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

 

Kunnanvaltuusto 15.12.2022 § 112 

 

 

 

 

---

Kvalt 15.12.2022

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, mikäli valtuusto hyväksyy esitetyn Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän perussopimuksen muutoksen,
1) että se toteaa kuntayhtymän nykyisen tarkastuslautakunnan toimikauden päättyneen 31.12.2022
2) nimittää kaksi uutta jäsentä Pelkosenniemen kunnan edustajaksi kuntayhtymän tarkastuslautakuntaan 1.1.2023 alkaen tasa-arvolaki huomioon ottaen sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet

 

Käsittely Kati Nenonen esitti jäseniksi Jouko Viitamäen ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Heidi Karnaattua ja Tarja Kalliota ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Miska Lakela.

 

Päätös Kunnanvaltuusto nimesi Pelkosenniemen kunnan edustajiksi kuntayhtymän tarkastuslautakuntaan Jouko Viitamäen ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Heidi Karnaattun sekä Tarja Kallion ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Miska Lakelan. 

 

Tiedoksi Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymä

 Nimetyt henkilöt

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi hakea muutosta kuntalain 135 §:n mukaisesti kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta.

 

 

Kunnanhallitus 29.06.2023    

 

 

 

 

Kunnanvaltuusto nimesi 15.12.2022 Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakuntaan:

 

Varsinainen jäsen Varajäsen

Jouko Viitamäki Heidi Karnaattu

Tarja Kallio  Miska Lakela

 

Nimetty tarkastuslautakunta tarkastaa myös Pelkosennimen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymän tilinpäätöksen vuodelta 2022.

 

Vuoden 2022 tilinpäätöksen tarkastamiseen jäävejä ovat Heidi Karnaattu (ky:n hallituksen jäsen 2021-2022) ja Jouko Viitamäki (ky:n hallituksen varajäsen 2021-2022). Tarja Kallio on ilmoittanut halustaan erota luottamustoimista. Pelkosennimen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymän tarkastuslautakunnan kokoonpano on perusteltua tarkastella uudelleen. Tarkastuslautakunta ei ole kokoontunut vuonna 2023.

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja p.0400 222 191

 

Esittelijä vs. kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Hallitus päättää
1) esittää valtuustolle, että valtuusto nimittää kaksi uutta edustajaa Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakuntaan 1.1.2023 alkaen tasa-arvolaki huomioon ottaen sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet.

2) allekirjoittaa pykälän kokouksessa.

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle 30.6.2023

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

Kunnanvaltuusto 30.06.2023 § 72 

 

 

 

 Kunnanhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan 29.6.2023
 

Päätösesitys Päätösesitys tuodaan kokoukseen.

 

Käsittely Päätösesitys tuotiin kokoukseen.

 Valtuusto nimittää kaksi uutta edustajaa Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakuntaan 1.1.2023 alkaen tasa-arvolaki huomioon ottaen sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet.

 

 Markku Kankaanranta esitti:

 Varsinaiseksi jäseneksi Seppo Seppelin ja varaksi Miska Lakela

 Varsinaiseksi jäseneksi Elli Rossi ja varaksi Saija Villgren

 

Päätös Kunnanvaltuusto valitsi Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän tarkastuslautakunnan jäseniksi ja varajäseniksi:
Varsinaiseksi jäseneksi Seppo Seppelin ja varaksi Miska Lakela
Varsinaiseksi jäseneksi Elli Rossi ja varaksi Saija Villgren

 

Tiedoksi Valitut

 Pelkosenniemen-Savukosken ky:n hallitus

 Tilintarkastaja

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi hakea muutosta kuntalain 135 §:n mukaisesti kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta.

 

Kunnanvaltuusto 18.08.2023 § 89  

237/00.00.01/2022  

 

Valtuuston kokouksen 30.6.2023 päätökset eivät ole syntyneet laillisessa järjestyksessä, vaan asiat on käsiteltävä valtuustossa uudelleen (kh 3.8.2023 § 268).

Kunnanhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 29.6.2023

 

Kunnanhallituksen esitys Valtuusto nimittää kaksi uutta edustajaa Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakuntaan 1.1.2023 alkaen tasa-arvolaki huomioon ottaen sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet. 

 

Käsittely Markku Kankaanranta esitti varsinaiseksi jäseneksi Miska Lakelaa ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Seppo Seppeliniä sekä varsinaiseksi jäseneksi Elli Rossia ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Saija Villgreniä

 

Päätös Valtuusto nimesi Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakuntaan Miska Lakelan ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Seppo Seppelinin sekä varsinaiseksi jäseneksi Elli Rossin ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Saija Villgrenin.

 

Tiedoksi Valitut

 Pelkosenniemen-Savukosken ky:n hallitus

 Tilintarkastaja

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi hakea muutosta kuntalain 135 §:n mukaisesti kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta.